Kesäteatterissa on jotain sellaista, mitä ei voi rakentaa pelkällä rahalla. Se syntyy lämpimästä kesäillasta, lintujen äänistä, kahvin tuoksusta ja siitä odotuksesta, joka täyttää katsomon juuri ennen esiripun avautumista. Siksi huomaan vuosi toisensa jälkeen suuntaavani mieluummin kylien harrastajateattereihin kuin pääkaupunkiseudun kesäteattereihin.
Tiedän, että ajatus kuulostaa hieman nurinkuriselta, mutta juuri siksi en juuri hakeudu pääkaupunkiseudun kesäteattereihin, sillä ne ovat minun makuuni jopa liian laadukkaita. Näyttelijäntyö on hiottua, tekniikka viimeisteltyä ja kokonaisuudet ammattimaisen varmoja. Kaikki toimii juuri niin kuin pitääkin. Minulle kesäteatterin viehätys löytyy kuitenkin jostain muualta: siitä, että kyläyhteisö tekee yhdessä teatteria rakkaudesta lajiin. Harrastajateatterissa on läsnä tekemisen ilo, rohkeus ja pieni yllätyksellisyys, jotka tekevät jokaisesta esityksestä ainutkertaisen.
Tänä kesänä matka vei jälleen Pieksämäelle VR Näytelmäkerhon esitykseen Savolainen rakettimies. Jo ympäristö viritti oikeaan tunnelmaan. Kartanomajoitus Sofia & Angelique tarjoaa kesäteatterille kauniin ja rauhallisen miljöön, jossa vanhan kartanon pihapiiri tuntuu hidastavan aikaa. Ennen esitystä ehtii katsella vehreää maisemaa, hengittää syvään ja unohtaa hetkeksi kiireen. Sellaisessa ympäristössä teatteri tuntuu palaavan juurilleen yhteiseksi kesäillan tapahtumaksi.
Ystävän kanssa pidimme jälleen tiukasti kiinni omista kesäteatteriperinteistämme. Väliajalla suunnattiin kanttiiniin, josta ostimme kahvit ja pullat. Se on pieni rituaali, mutta olennainen osa kesäteatterikokemusta. Kahvikuppi kädessä vaihdetaan ensivaikutelmia, arvioidaan suosikkihahmoja ja odotetaan innolla, mihin suuntaan tarina vielä kulkee.
Savolainen rakettimies oli ilahduttava yllätys. Se ei tyytynyt kulkemaan tuttua polkua, vaan uskalsi rikkoa perinteisen maalaiskomedian rajoja. Jo aihevalinta erottui edukseen: kyse ei ollut tavanomaisesta väärinkäsityksiin tai kylän ihmissuhteisiin rakentuvasta kesäteatterikomediasta, vaan tarinasta, jossa unelmat, kekseliäisyys ja tavallisen ihmisen halu kurkottaa arjen yläpuolelle muodostivat kertomuksen ytimen. Myös lavastuksessa ja käsikirjoituksessa oli oivaltavia ratkaisuja, jotka tukivat tarinaa ilman turhaa näyttävyyttä.
Esityksen vahvuus oli sen vilpittömyydessä. Paikallishistorian ja kansanomaisen huumorin lomasta rakentui kertomus ihmisestä, jonka katse suuntautuu kotikylää kauemmas. Näyttämöllä ei tavoiteltu suuria spektaakkeleita, vaan luotettiin esiintyjien läsnäoloon ja yhteiseen tarinankerrontaan. Juuri siinä piilee harrastajateatterin erityinen voima: yleisö ei seuraa vain näytelmää, vaan myös yhteisöä, joka kertoo omaa tarinaansa.
Esityksen jälkeen jäin pohtimaan, miksi kesäteatteri säilyttää vuodesta toiseen asemansa suomalaisen kesän rituaalina. Ehkä siksi, että parhaimmillaan se ei ole pelkkä näytelmä. Se on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen, jakavat saman kesäillan ja muistavat, että suuretkin unelmat voivat syntyä pienissä kylissä. Savolainen rakettimies osoitti, ettei harrastajateatterin tarvitse turvautua tuttuihin kaavoihin. Päinvastoin, juuri rohkeus kokeilla uutta tekee siitä elinvoimaisen.
Kun ilta päättyi ja katsomo alkoi hiljalleen tyhjentyä, jäi mukaan tunne hyvin käytetystä kesäpäivästä. Sellaisesta, jonka muistaa vielä syksylläkin. Ja ehkä juuri siksi palaan vuosi toisensa jälkeen kylien kesäteattereihin: niiden viehätys ei synny täydellisyydestä, vaan aidosta yhdessä tekemisestä.
Lähteet:
https://www.pieksamaki.fi/tapahtumat/vr-naytelmakerho-pieksamaki-savolainen-rakettimies-5/
