On olemassa sarjoja, jotka katsoo kerran. Sitten on olemassa sarjoja, joihin palaa yhä uudelleen. Minulle Äkkiä Anttolassa kuuluu jälkimmäiseen joukkoon. Emme olleet ystäväni kanssa katsoneet sarjaa pitkään aikaan, joten viime viikonloppuna järjestimme kunnon Äkkiä Anttolassa -maratonin. Kaksi kautta, tutut hahmot, samat repliikit ja silti nauroimme aivan kuin näkisimme kaiken ensimmäistä kertaa. Sarjan idea on yksinkertainen. Kaksi kautta seuraa pienen eteläsavolaisen…
Avainsana: Komediaa televisiossa
The Four Seasons, kausi 2
The Four Seasonsin toisella kaudella ihmiset matkustavat, rakastuvat, surevat, riitelevät ja sopivat, mutta kaikki tämä on oikeastaan sivujuonta. Päähenkilö on aika itse. Se hiljainen voima, joka muuttaa ihmisiä silloinkin, kun he kuvittelevat pysyneensä samoina. Sarjan keskiössä on poissaolo. Kuollut ystävä on läsnä jokaisessa keskustelussa, vaikka häntä ei juuri nähdä. Menetys muuttaa jokaisen ihmissuhteen painopistettä. Kun yksi lanka katkeaa, koko verkko…
The Four Seasons, kausi 1
Netflixin The Four Seasons -sarjan ensimmäistä kautta katsoessa mieleen tuli ajatus: miten virkistävää onkaan nähdä sarja, jonka päähenkilöt eivät ole kolmekymppisiä eivätkä matkalla löytämään itseään, vaan ihmisiä, jotka ovat jo eläneet suuren osan elämästään. Nykyinen suoratoistoviihde tuntuu usein rakentuvan nuoruuden ympärille. Draama syntyy siitä, kuka rakastaa ketä, kuka löytää kutsumuksensa tai kuka uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen kohti aikuisuutta. The Four…
After Life, kausi 3
Katsoessani sarjan After Life kolmatta ja viimeistä kautta itkin ja nauroin yhtä aikaa. En siksi, että kohtaukset olisivat olleet sentimentaalisia, vaan koska ne tuntuivat todellisilta. Ricky Gervaisin maailma avautui kuin hauras rukous siitä, että elämä on sittenkin elämisen arvoista, vaikka se särkyisi joka hetki. After Life’n kolmas kausi ei ole enää tarina miehestä, joka on menettänyt kaiken, vaan tarina ihmisestä, joka…
Tyttökullat, kausi 2.
Se on vissiin merkki keski-ikäistymisestä, kun en haluaisi tehdä mitään muuta kuin katsoa Tyttökultia. Hauskaa on, että muistan lapsena katsoneeni Tyttökultia ja kun rouvat kovasti nauttivat appelsiinimehua, minuakin alkoi tekemään mieli appelsiinimehua ja nyt aikuisena edelleen tulee sama reaktio. Tyttökullat (The Golden Girls) sijoittuu Miamin auringon alle, mutta valon lähde ei ole pelkästään subtrooppinen ilmasto vaan neljän naisen, Dorothyn, Rosen,…





