The Four Seasonsin toisella kaudella ihmiset matkustavat, rakastuvat, surevat, riitelevät ja sopivat, mutta kaikki tämä on oikeastaan sivujuonta. Päähenkilö on aika itse. Se hiljainen voima, joka muuttaa ihmisiä silloinkin, kun he kuvittelevat pysyneensä samoina.
Sarjan keskiössä on poissaolo. Kuollut ystävä on läsnä jokaisessa keskustelussa, vaikka häntä ei juuri nähdä. Menetys muuttaa jokaisen ihmissuhteen painopistettä. Kun yksi lanka katkeaa, koko verkko värähtää.
Sarjan henkilöt eivät sure ainoastaan ystäväänsä. He surevat myös sitä kuvaa itsestään, joka oli mahdollinen vain hänen kanssaan. Jokainen menettää osan omasta tarinastaan.
Ehkä juuri siksi kauden aikana paljastuvat uudet näkökulmat kuolleen ystävän elämään tuntuvat niin järisyttäviltä. Ihminen, jonka luulimme tuntevamme, ei koskaan ollutkaan täysin se, jonka olimme mielessämme rakentaneet.
Tässä nousee esiin erityissuhde. Emme rakasta ihmistä sellaisena kuin hän on, vaan sellaisena kuin tarvitsemme hänen olevan. Rakennamme toisesta peilin omille toiveillemme, peloillemme ja keskeneräisyydellemme. Kun peili särkyy, kuvittelemme rakkauden särkyneen.
Ehkä rakkaus ei kuitenkaan ollutkaan peilissä.
Sarjan hienous on siinä, ettei se tarjoa suuria ratkaisuja. Kukaan ei löydä täydellistä onnea. Kukaan ei opi hallitsemaan elämää. Päinvastoin: elämä näyttää muuttuvan yhä arvaamattomammaksi.
Silti ihmiset alkavat hengittää hieman vapaammin.
Todellinen draama syntyy siitä hetkestä, jolloin ihminen lakkaa olemasta oman elämänsä sankari ja hyväksyy olevansa osa paljon suurempaa kertomusta. Toisin sanoen rauha alkaa silloin, kun lakkaamme puolustamasta egon rakentamaa identiteettiä.
The Four Seasonsin toinen kausi tuntuu lopulta yllättävän lohdulliselta. Se ei lupaa, että elämä olisi oikeudenmukaista. Se ei edes lupaa, että ihmiset muuttuisivat kovin paljon.
Se ehdottaa jotakin vaatimattomampaa mutta ehkä tärkeämpää.
Että voisimme nähdä toisemme hieman lempeämmin kuin eilen.
Hei ja kiitos kivasta blogista ja erinomaisesta sarjavinkistä!
Olen melko nirso tv-sarjojen suhteen, osittain varmaan siksi, että vapaa-aikani on tällä hetkellä kortilla enkä halua tuhlata aikaani huonojen tv-ohjelmien parissa… on kuitenkin kiva katsoa iltaisin vähän tv:tä ja erityisesti hyvää sellaista. Four Seasons on todella hyvä sarja ja puolen tunnin jaksot sopivan pituisia. Lisäksi, kun jaksojen välillä on usein monta kuukautta, niin ei jää sellaisia ”clif-hangereitä” kuin joissain muissa sarjoissa, vaan pystyn ihan hyvin katsomaan vain yhden jakson kerrallaan. 🙂 Sarjassa on tosiaan tuoreita näkökulmia ja juuri 40-v. täyttäneenä on mukava nähdä, että vanhempienkin ihmisten elämä voi olla kiinnostavaa. Tykkään myös siitä, että sarjassa näytetään eri ikäisten ihmisten ystävyyksiä (esim. Annen ja Ginnyn ystävyys on kiinnostavaa katsottavaa). En ole päässyt 2-kautta vielä loppuun, mutta eipä tässä ole kiirekään. Kiitos siis sarjavinkistä ja hyvää kesää! 🙂