Saimme tämän kirjan arvostelukappaleena kustantajalta. Kirjoituksen mielipiteet ovat omiamme.
Tuula Sipilän ja Anna Helmisen Seitsemän päivää lammella tuntui sopivan erityisen hyvin juuri tähän vuodenaikaan ja hetkeen, kun luimme tätä Lullan kanssa.
Kun kesä alkaa kääntyä syksyksi, on mukava pysähtyä vielä kerran kesän äärelle. Kesää voi muistella kaiholla, mutta samalla huomata, että uusi vuodenaika on jo tulossa. Seitsemän päivää lammella johdatti meidät juuri tähän tunnelmaan: takaisin kesäiseen luontoon, lammen rannalle ja niihin pieniin havaintoihin, joita luonnossa pysähtyessä voi tehdä.
Kirja kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Varsinaista juonta kirjassa ei oikeastaan ole, eikä tarvitsekaan olla. Seitsemän päivän aikana vain ollaan lammen äärellä ja katsotaan, mitä ympärillä tapahtuu. Juuri tässä piilee kirjan viehätys.
Luontoa hetkessä
Seitsemän päivää lammella on ennen kaikkea luonnon tarkkailun kirja. Se muistuttaa siitä, kuinka paljon ympärillämme tapahtuu, kun maltamme pysähtyä katsomaan.
Kirjan maailma rakentuu pienistä yksityiskohdista: veden pinnasta, hyönteisistä, kasveista ja kosteikon eläimistä. Lammen ympärille muodostuu kokonainen pieni maailma, jossa eläimet elävät rinnakkain ja jossa jokaisella on oma paikkansa.
Kirjan rakenne, seitsemän päivää, tuntuu myös merkitykselliseltä. Viikko antaa luonnolle oman rytminsä. Päivät kuluvat, mutta samalla vuodenaika etenee. Kesä on lyhyt, ja ehkä juuri siksi siinä on jotakin erityisen arvokasta.
Runsas ja rikas kieli
Yksi kirjan suurimmista nautinnoista on sen kieli. Tekstin sanavarasto on runsasta ja rikasta, ja lukukokemukseen tuli paikoin jopa olo asiapitoisuudesta. Luonnosta puhutaan tarkasti ja monipuolisesti. Aikuisellekin vastaan tuli sanoja ja ilmauksia, joita ei ihan jokapäiväisessä puheessa käytä.
Samalla kieli on hyvin lyyrinen. Esimerkiksi vesimittarin kuvaus on hieno osoitus tästä:
”Päivän tyyneys kelluu lammen yllä, ja vesimittari lekottelee vedenkalvolla…”
Vesimittari voi ”lekotella” ja se voi ”huikata” korennolle hyvät huomenet. Luonto saa näin inhimillisiä piirteitä, mutta samalla lukija oppii katsomaan eläimiä tarkemmin.
Teksti ei kiirehdi. Se antaa sanoille tilaa.
Kuva, sana ja tyhjä tila
Myös kirjan visuaalinen toteutus tukee tätä rauhallista lukukokemusta. Lyyrinen teksti, kuvitus ja runsas tyhjän tilan käyttö taitossa toivat lukemiseen rauhallisuutta ja vahvan tunteen tässä hetkessä olemisesta.
Tyhjä tila ei tunnu tyhjältä, vaan antaa sekä kuville että sanoille hengitystilaa. Se sopii erityisen hyvin kirjaan, jonka keskeinen ajatus on luonnon havainnointi ja pysähtyminen.
Anna Helminen on kuvataiteilija, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä, joka on työskennellyt lastenkirjakuvittajana vuodesta 2019. Hänen kuvituksensa ja Sipilän teksti muodostavat kokonaisuuden, jossa lukemista ei tarvitse suorittaa nopeasti. Kuvia voi jäädä katsomaan.
Olisin silti mielelläni nähnyt kirjassa vielä enemmän koko aukeaman kuvituksia. Niissä on erityistä voimaa, kun kuva saa levittäytyä kunnolla sivuille ja lukija voi uppoutua maisemaan.
Erityisesti seitsemännen päivän, sunnuntain, sammakon päivä -aukeama on upea. Se jäi mieleen ja tuntui juuri sellaiselta aukeamalta, jonka äärelle voisi pysähtyä pitkäksi aikaa.
Iltasatu hämärässä
Tämä on myös ihana kirja iltasaduksi.
Oli viihtyisää lukea kirjaa Lullalle illalla hämärässä, yölampun ääressä. Kirjassa ei ole varsinaista juonta, jota pitäisi seurata tapahtumasta toiseen. Sen sijaan siinä kuvaillaan kauniin lyyrisesti suomalaista luontoa ja ollaan läsnä yhdessä hetkessä.
Se tekee kirjasta omalla tavallaan erityisen rauhoittavan. Kaikissa iltasaduissa ei tarvitse tapahtua paljon. Joskus on ihanaa vain katsella, kuunnella ja antaa sanojen kuljettaa lammen rannalle.
Ehkä juuri siksi kirja sopii niin hyvin myös tähän vuodenaikaan. Kesä alkaa olla takana, ja syksy edessä. Seitsemän päivää lammella antaa mahdollisuuden viipyä vielä hetken kesässä ilman kiirettä.
Kirja, joka pyytää pysähtymään
Seitsemän päivää lammella on kaunis muistutus siitä, että luonnon äärellä ei aina tarvitse tapahtua mitään suurta.
Sen vahvuus on tunnelmassa, kielessä ja yksityiskohdissa. Se kutsuu katsomaan lähelle: veden pintaa, eläimiä, kasveja ja pienen lammen elämää. Kirjan äärellä tulee olo, että nyt ei tarvitse mennä minnekään.
Voi vain olla.
Ja ehkä juuri nyt, kesän vaihtuessa syksyksi, se on aika hyvä asia.
