Kahden minuutin sääntö – pelastus meille mestariluokan lykkääjille

Jos jossain olen mestari, niin asioiden tekemisen siirtämisessä tuonnemmaksi. En tarkoita isoja elämänvalintoja tai dramaattisia päätöksiä. Tarkoitan niitä pieniä, arkisia asioita. Sähköposti, johon pitäisi vastata. Lasku, joka pitäisi maksaa. Soitto, joka pitäisi hoitaa. Kaappi, joka pitäisi järjestää.

“Teen sen myöhemmin” tai ”teen sen huomenna” ovat olleet yksi käytetyimmistä lauseistani. Ja silti myöhemmin harvoin tulee.

Sarjakuvasta oivallukseen

Törmäsin kahden minuutin sääntöön sarjakuvassa Kevin Huizengan Glenn Ganges in the River at Night. Sarjakuva käsittelee ajattelua, tietoisuutta, arjen pyörteitä ja yllättävän tarkasti sitä, miten mielemme harhailee ja lykkää asioita.

Jossain ruudussa vilahti ajatus kahden minuutin säännöstä. Se jäi mieleen pyörimään.

Kaksi minuuttia? Niinkö vähän?

Mikä on kahden minuutin sääntö?

Sääntö on yksinkertainen:

• Jos jokin tehtävä vie alle kaksi minuuttia, tee se heti.
• Jos haluat aloittaa uuden tavan, tee siitä kahden minuutin versio.

Yksinkertaisuus on melkein ärsyttävää. Mutta juuri siinä piilee sen voima.

Miksi lykkäämme?

Lykkääminen ei yleensä johdu laiskuudesta. Se johtuu kitkasta.

Tehtävä tuntuu:

• epämiellyttävältä
• epäselvältä
• liian suurelta
• tai yksinkertaisesti raskaalta aloittaa

Aivomme valitsevat mieluummin pienen mielihyvän nyt kuin pienen epämukavuuden heti.

Kahden minuutin sääntö kiertää tämän. Se tekee tehtävästä niin pienen, ettei aivoilla ole kunnollista vastaväitettä.

“Alle kaksi minuuttia? Tee heti.”

Huomasin nopeasti, että arjessani on valtava määrä asioita, jotka oikeasti vievät alle kaksi minuuttia:

• Tiskien laittaminen koneeseen
• Yhteen viestiin vastaaminen
• Asiakirjan tallentaminen oikeaan kansioon
• Likainen lojuva vaate pyykkikoriin.

Usein itse tehtävä vie 30 sekuntia. Vastustus vie 30 minuuttia.

Kun aloin tehdä pienet asiat heti, jotain muuttui. Päässäni oleva “pitäisi tehdä” -lista alkoi hiljentyä. Se jatkuva taustahäly väheni.

Kahden minuutin versio asioista

Toinen oivallus oli vielä tärkeämpi. Kun jokin asia tuntui liian suurelta, kysyin:

“Mikä on tämän kahden minuutin versio?”

• En “kirjoita artikkelia” → avaan tiedoston.
• En “aloita kuntoilua” → puen treenivaatteet.
• En “siivoa kotia” → laitan yhden asian paikoilleen.

Usein kahden minuutin jälkeen jatkoin pidempään. Joskus en. Mutta tärkeintä oli, että olin aloittanut. Ja aloittaminen on lähes aina vaikein osa.

Mitä tapahtuu, kun lykkääjä saa momentumin?

Kahden minuutin sääntö ei tee kenestäkään superihmistä. Se ei poista vastenmielisiä tehtäviä eikä lisää tunteja vuorokauteen. Mutta se tekee yhdestä asiasta helpompaa: liikkeelle lähtemisestä.

Ja kun liikettä, syntyy myös momentum.

Minulle suurin muutos ei ollut tehokkuus. Se oli mielenrauha. Kun pienet asiat eivät kasaudu, ne eivät myöskään kuormita.

Entä jos tämä on liian yksinkertaista?

Se voi tuntua siltä. Minustakin tuntui. Mutta ehkä juuri me, jotka olemme mestareita siirtämään asioita tuonnemmaksi, tarvitsemme jotain näin yksinkertaista.

Ei täydellistä järjestelmää.
Ei radikaalia elämänmuutosta.
Vain kaksi minuuttia.

Se on tarpeeksi pieni, jotta sen voi tehdä heti. Ja tarpeeksi suuri, jotta se voi muuttaa suuntaa.