Jos jossain olen mestari, niin asioiden tekemisen siirtämisessä tuonnemmaksi. En tarkoita isoja elämänvalintoja tai dramaattisia päätöksiä. Tarkoitan niitä pieniä, arkisia asioita. Sähköposti, johon pitäisi vastata. Lasku, joka pitäisi maksaa. Soitto, joka pitäisi hoitaa. Kaappi, joka pitäisi järjestää. “Teen sen myöhemmin” tai ”teen sen huomenna” ovat olleet yksi käytetyimmistä lauseistani. Ja silti myöhemmin harvoin tulee. Sarjakuvasta oivallukseen Törmäsin kahden minuutin sääntöön…
Neulomisessa on jotain rauhoittavaa ja samalla yllättävän voimaannuttavaa. Se on tekemistä, jossa kädet käyvät, mieli lepää ja lopputuloksena syntyy jotakin konkreettista ja hyödyllistä. Neulomisen hyödyt ovat moninaiset: se vähentää stressiä, auttaa keskittymään ja tarjoaa vastapainoa arjen kiireelle. Monille se on keino hidastaa ja olla hetkessä silmukka kerrallaan. Minulle neulominen on ollut elämässä mukana aaltoillen. Oli aikoja, jolloin puikot viuhuivat lähes…
Tänä loppiaisena mielessäni pyöri eräs työasia, joka ei tuntunut jättävän minua rauhaan. Kun ajatukset alkoivat kiertää kehää, päätin tehdä jotain tuttua ja turvallista: leipoa. Lohdutukseksi ja saadakseni mielen hetkeksi muualle ryhdyin tekemään Vegaanin ruokavuoden piirakkaa. Pieniä sovelluksia toki tein. Täytteessä korvasin härkkiksen Muun vegejauhiksella ja muokkasin kokonaisuutta enemmän vegelörtsyn suuntaan, kun sehän on yksi suurimmista herkuistani. Lopputulos oli juuri sitä,…
Vuosi 2025 ei ollut minulle suurten käänteiden tai dramaattisten mullistusten vuosi. Silti, kun katson sitä kokonaisuutena, se tuntuu merkittävältä. Sellaiselta vuodelta, jossa moni asia hiljalleen päättyi ja jossa ehkä samalla valmisteltiin tilaa jollekin uudelle. Vuoden ensimmäisen puoliskon vietin vanhempainvapaalla vauvakuplassa. Päivät soljuivat omassa rytmissään, jossa aika menetti välillä merkityksensä ja fokus oli pienessä, lämpimässä arjessa. Toisella puoliskolla palasin takaisin töihin,…
Tasan kymmenen vuotta sitten vietin elämäni paskinta uudenvuotta. Muistan sen hetken, kun vuosi vaihtui ja saman tien aloin odottaa, milloin se uusi vuosi olisi jo ohi. Olin niin loppu, että tulevaisuus tuntui vain pitkältä ja raskaaltä pakolliselta väliltä. Tuolloin en olisi ikinä uskonut, että löytäisin itseni kymmenen vuotta myöhemmin Helsingistä, mukavan miehen viereltä ja kahden lapsen kanssa. En edes osannut…
Lokakuu kului tänä vuonna hieman eri sävyissä kuin olin toivonut. Ukko sairastui sitkeään virukseen, joka piti pienen potilaan (ja minut) tiiviisti kotona useamman päivän ajan. Kun arki pyöri sairastuvan ympärillä, yritin löytää pieniä ilonpilkahduksia keskelle turhautumistani. Yksi niistä oli Love is Blind -sarjan 9. kausi, jonka katsoin siinä sivussa. Todellinen aivot narikkaan -sarja, mutta juuri sellainen kepeys tuli tarpeeseen. Lokakuun…
Vapaapäivä. Ajattelin hengähtää juoda kuppi hyvää kahvia, istua alas ja katsoa Murders in the Buildingin ensimmäinen kausi loppuun. Sitä on tullut säästeltyä kuin viimeistä suklaapalaa. Olin siis valmistautunut nautiskelupäivään. Mutta eihän se mennyt niin. Kesken kaiken, ilman suurta draamaa. MacBook Proni, tuo 14 vuoden mittainen luotettava elämänkumppani, hajosi. Eikä miten tahansa. Virtapiuhan magneetti katkesi koneen sisälle. Kuin joku olisi napsauttanut oven kiinni…
Syksyllä haluaisin tehdä seuraavia asioita:
Elokuussa mullistavinta oli ehdottomasti Ukon päiväkodin aloittaminen, joka on mennyt todella hyvin, suorastaan yllättävän hyvin. Elokuu oli oikeastaan uuden arkirytmin totuttelua ja etsintää.
Viime aikoina olen käynyt läpi vaatekaappini sisältöä ja tehnyt ison, mutta samalla hyvin luonnollisen päivityksen. Totesin, että kroppani ei enää muutu radikaalisti kahden raskauden jälkeen, uskalsin rohkeasti päivittää vaatekaappini niin, että se vastaa nykyistä minääni ja elämäntilannettani. On myönnettävä, että kotona tämä herätti vähän keskustelua. Stadin kundi pudisteli päätään ja sanoi, että vaatteeni ovat hänen makuunsa liian värikkäitä ja erikoisia…
