Juhannuksesta 2006 tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta. Moni yksityiskohta on vuosien saatossa hämärtynyt, mutta tuo juhannus on jäänyt mieleeni poikkeuksellisen kirkkaana. Ehkä siksi, että siihen mahtui niin monta hetkeä, jotka ovat jääneet elämään omiksi perinteikseen, ennen kaikkea yksi laulu, joka kuuluu edelleen jokaiseen juhannukseeni.
Juhannusaaton aamu ei nimittäin antanut suuria lupauksia. Taivas oli synkkä, sade ropisi ja koko päivä näytti olevan menossa pilalle. Kuitenkin iltaa kohti sää alkoi vähitellen kirkastua, pilvet väistyivät ja aurinko pääsi lopulta näyttämään voimansa. Kun sää alkoi näyttää paremmalta, polkaisin pyörällä kohti kaverini H:n kotipaikkaa. Tarakalla matkasi yksi sen vuoden ylpeydenaiheistani: uusi digijärkkäri, jonka olin hankkinut aiemmin samana vuonna.
Perille päästyäni sain heti kuulla H:n äidiltä, että minun pitäisi jäädä yöksi. Syykin oli varsin vakuuttava: lähialueella oli kuulemma nähty karhu liikuskelemassa. En tiedä, kuinka lähellä otso todella oli käynyt, mutta ainakin yöpaikka tuli sillä perusteella järjestettyä.
Muistan myös hyvin sen hetken, kun saavuin pihaan. H oli juuri sytyttämässä grilliä, eikä operaatio mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Liekki humahti siihen malliin, että kulmakarvat olivat vähällä kärähtää. Onneksi vahingot jäivät pelkkään säikähdykseen.
Päivän aikana kävimme tervehtimässä H:n mummoa hänen mökillään. Hän oli lämmittänyt uunia niin tehokkaasti, että kun astuin kamera kaulassa tupaan, objektiivin linssi meni saman tien huuruun. Ulkoilman ja tuvan lämpötilaero oli melkoinen.
Juhannukseen kuuluivat tietenkin myös sauna ja kaikenlaiset perinteet. H ja M päättivät toteuttaa oman juhannustaikansa juoksemalla saunan ympäri alasti. Hauskinta asiassa oli se, että kumpikin oli jo varattu nainen, joten tulevan puolison etsintä ei varsinaisesti ollut enää ajankohtaista. Perinne kuitenkin toteutettiin tunnollisesti, kuten juhannuksena kuuluu.
Illan mittaan grillailimme yhdessä, ja H:n äiti paistoi meille muurikkalettuja. Niiden tuoksu ja maku kuuluvat edelleen niihin muistoihin, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen tuosta juhannuksesta. Tunnelma oli lämmin, aurinko paistoi ja kesä näytti parhaat puolensa.
Myöhemmin illalla H:n veli yllään legendaarinen “Enää puoli vuotta jouluun” -paita ilmoitti juhlallisesti, että nyt on pyrotekniikan aika. Sen jälkeen hän sytytti pellon laidassa odottaneen juhannuskokon tuleen.
Kun kokko roihahti palamaan, tapahtui jotain, mikä on jäänyt osaksi omaa juhannusperinnettäni. Kokon palaessa lauloimme yhdessä Eläkeläisten kappaletta Savua Laatokassa. Kappale sopi tilanteeseen täydellisesti: savu nousi ilmaan, juhannusyö oli kauneimmillaan ja tunnelma oli juuri sellainen, jonka vain suomalainen juhannus voi tarjota.
Siitä lähtien Savua Laatokassa on kuulunut erottamattomasti omaan juhannukseeni. Juhannusaaton aamu alkaa edelleen sillä, että laitan kappaleen soimaan. Yleensä se soi päivän aikana useammankin kerran. Moni laulu tuo mieleen muistoja, mutta harva on kietoutunut yhteen yhden tietyn päivän kanssa yhtä vahvasti kuin tämä kappale tuon juhannuksen kanssa.
Toinen merkittävä asia, joka juhannuksesta 2006 on jäänyt elämään, liittyy omaan juhannustaikaani. Jostain syystä tuon juhannuksen jälkeen syntyi ajatus, että missä minä olen juhannusaattona, siellä ei sada vettä. Ja kummallista kyllä, taika on pitänyt pintansa jo kaksikymmentä vuotta. Vaikka sääennusteet ovat välillä näyttäneet synkiltä ja sadetta on luvattu runsaasti, olen saanut viettää juhannusaattoni ilman sateen kastelua.
En tiedä, onko kyse sattumasta, hyvästä tuurista vai aidosta juhannustaian voimasta. Mutta kaksikymmentä vuotta on pitkä aika pitää kiinni yhdestä uskomuksesta. Saa nähdä, milloin taika lopulta murtuu vai murtuuko koskaan.
Joka tapauksessa, kun juhannusaamuna jälleen laitan Savua Laatokassa -kappaleen soimaan, ajatukset palaavat väistämättä kesään 2006. Synkkään aamuun, kirkastuneeseen iltaan, pyörämatkaan digijärkkäri tarakalla, huuruiseen kameran linssiin, muurikkalettuihin, kokkoon ja niihin ihmisiin, joiden kanssa sain viettää yhden elämäni mieleenpainuvimmista juhannuksista.
