Celine Songin ohjaama ja käsikirjoittama Past Lives on hiljainen, syvästi inhimillinen draama kahdesta lapsuudenystävästä, Norasta ja Hae Sungista, joiden tiet eroavat, kun Nora muuttaa Etelä-Koreasta Kanadaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Vuosikymmeniä myöhemmin he tapaavat uudelleen New Yorkissa ja joutuvat kohtaamaan kysymyksen siitä, mitä olisi voinut tapahtua ja mitä rakkaus todella tarkoittaa, kun elämä kuljettaa eri suuntiin. Elokuva tutkii aikaa, identiteettiä ja kohtalon käsitettä korealaisen In-Yun-filosofian kautta, jossa ihmisten väliset yhteydet nähdään osana menneiden elämien jatkumoa. Hienovarainen, poeettinen ja tarkkanäköinen teos käsittelee yhtä universaaleinta kokemusta: sitä, miten hyväksyä elämän valinnat ja päästää irti, säilyttäen silti rakkaus, joka ei vaadi omistamista.
Celine Songin Past Lives on elokuva, joka ei halua sanoa mitään ylimääräistä, ja juuri siksi se sanoo kaiken. Se on hiljainen kuin muisti, kirkas kuin unen ja heräämisen välinen hetki. Kahden ihmisen tarina, joka on yhtä paljon heidän kohtaamisensa kuin heidän eronsa kaiku. Se on kuin huokaus, jossa aika hengittää.
Songin elokuvassa maailma näyttäytyy muistojen ja mahdollisuuksien verkostona, ja siinä voi kuulla ajatuksen: “Menneisyys on mennyt. Se ei voi koskettaa sinua, ellet anna sen tehdä niin.” He uskovat kohtaavansa toisensa “kohtalon” johdattamina, mutta heidän todellinen kohtaamisensa oikeastaan tapahtuu vasta silloin, kun he vapautuvat siitä ajatuksesta, että mikään ulkoinen, edes rakkaus, voisi heitä täydentää.
Past Lives sijoittuu kolmeen ajalliseen kehykseen, jotka heijastavat kolmea sielun vaihetta; lapsuutta (viattomuus), nuoruutta (etsintä), aikuisuutta (hyväksyntä). Nora ja Hae Sung ovat toistensa “menneitä elämiä”. Eivät ehkä kirjaimellisesti, vaan sisäisen maailman tasolla: he edustavat toisilleen ”kadotettua mahdollisuutta”. Mutta menneisyyden varjoa ei voi rakastaa, vain vapauttaa. Lopussa Nora ymmärtää tämän, ja hänen hiljaisuutensa kadulla on anteeksiannon hetki, jossa aika pysähtyy ja maailma menettää merkityksensä.
Korealainen In-Yun, ajatus siitä, että kahden ihmisen välillä on siteitä menneistä elämistä, on elokuvan sydän. In-Yun on kaunis, mutta silti harhaa. Se on tarina, jonka mieli kertoo oikeuttaakseen kaipuun. Todellinen yhteys ei perustu aikaan, muistiin eikä ruumiiseen, vaan siihen että näemme toisen viattomana, täydellisenä, muuttumattomana.
Kun Nora ja Hae Sung lopulta seisovat kadulla, heidän välillään on ei niinkään ero kuin yhteyden muutos: he ovat siirtyneet erityissuhteesta (kaipuun, tarpeen, menetyksen suhde) ehdottomaan suhteeseen, jossa kumpikin saa olla vapaa. Tämä ei ole rakkauden loppu, vaan sen todellinen alku.
Past Lives on elokuva, jossa ei tapahdu mitään, ja juuri siksi siinä tapahtuu kaikki. Se näyttää, miten rakkaus, aika ja identiteetti ovat toistensa heijastuksia ja miten todellinen herääminen tapahtuu, kun nämä heijastukset haalistuvat ja jäljelle jää vain tietoisuus siitä, että kaikki on jo hyvin.
Lopun kohtaus, jossa Hae Sung kävelee pois ja Nora jää seisomaan yksin, kiteytyy ajatus kuvaan: rakkaus ei katoa, mutta sen muoto muuttuu. Hän itkee, mutta ei menetystä, vaan hän itkee vapautta. Past Lives on siis elokuva siitä, miten ihminen herää unesta, jossa hän on etsinyt toista, ja huomaa löytäneensä itsensä.
