Minulla oli tässä vähän sellainen ongelma, että televisiosta ei oikein tule mitään. Tai ainakaan mitään sellaista, mitä juuri nyt haluaisin katsoa. Radio taas ei oikein toimi minulle taustaäänenä, koska en erityisemmin välitä radiokanavien tarjonnasta. Ja minä kaipaan usein jotain ääntä ympärilleni. Ei välttämättä mitään kovin kiinnostavaa, oikeastaan päinvastoin. Parhaiten toimii sellainen sisältö, jota voi kuunnella puolikorvalla ja välillä unohtaa kokonaan.
Sitten aloin siivota Youtubea. Poistelin tilauksia, joita en enää seurannut, ja katselin vähän, mitä kaikkea palvelusta nykyään löytyy. Ja siinä yhteydessä löysin arkivlogit. Nyt olen niihin koukussa. Ihan parasta viihdettä on se, kun joku mamma näyttää, kuinka keittää aamukahvit, höpöttelee kameralle niitä näitä arjestaan, käy ruokakaupassa ja esittelee lopuksi, mitä ruokakassiin tuli ostettua. En tarvitse sen kummempaa juonta. Voin oikein hyvin katsoa, kun joku järjestää keittiön laatikkoa tai purkaa ostoksia kauppareissun jälkeen.
Ehkä olen vain tullut siihen ikään, että muiden ihmisten tavallinen elämä kiinnostaa.
Some on mennyt kovin nopeaksi
Luulen, että arkivlogien määrä tulee vielä kasvamaan. Ainakin itse alan kaivata yhä enemmän sisältöä, jossa ei tarvitse pysyä koko ajan hereillä sen suhteen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sosiaalinen media on mennyt aika vauhdikkaaksi. Lyhyet videot, nopeat leikkaukset ja kärkkäät mielipiteet kilpailevat huomiosta, ja tuntuu siltä, että näkyvyyttä saa helpoimmin silloin, kun onnistuu herättämään ihmisissä jonkin voimakkaan reaktion.
Arkivlogi on tästä melkein vastakohta. Siinä ei ole kiire mihinkään eikä jokaiselle minuutille tarvitse keksiä sisältöä. Videolla voidaan keittää kahvia, lähteä kauppaan, käydä läpi päivän tekemisiä ja palata kotiin. Joskus tapahtuu jotain vähän kiinnostavampaa, joskus ei. Minusta juuri siinä on niiden viehätys.
Ehkä ihmiset alkavat jossain vaiheessa kaivata vastapainoa sille, että kaiken pitäisi olla lyhyttä, tehokasta ja huomiota tavoittelevaa. Arkivlogissa ei tarvitse yrittää voittaa katsojaa puolelleen. Se antaa asioiden edetä omaan tahtiinsa.
Minusta ei olisi tähän hommaan
Vaikka arkivlogien katseleminen on minusta mitä mainiointa ajanvietettä, minusta ei kyllä olisi niiden tekijäksi. Ensinnäkin vihaan omaa ääntäni niin paljon, että ajatus sen kuuntelemisesta tuntikausia editointivaiheessa tuntuu jo valmiiksi hirvittävältä. Toisekseen en yksinkertaisesti jaksaisi sitä työmäärää, jonka kunnollinen videontekeminen vaatii. Kuvaaminen, materiaalin läpikäyminen, editointi, musiikit, tekstitykset, thumbnailit ja julkaiseminen, ei kiitos.
Minun osaamiseni painottuu muutenkin still-kuvaan ja kirjoittamiseen. Haluan mieluummin ottaa yhden kuvan kuin kuvata puoli tuntia sitä, kun teen jotain. Ja jos minulla on jotain sanottavaa, kirjoitan sen mieluummin kuin puhun kameralle. Olen siis erittäin tyytyväinen tähän työnjakoon, jossa joku toinen kuvaa elämänsä ja minä saan katsella sitä valmiina.
Elämän maku kiinnostaa
Arkivlogeissa minua kiinnostaa ennen kaikkea elämän maku. Sellainen tunne, että videolla on oikea ihminen, jolla on oma elämä, omat kiinnostuksenkohteet ja oma tapansa tehdä asioita. Pidän siitä, että ihmisen intohimo saa näkyä, vaikka kyse olisi jostain hyvin arkisesta. Jos joku oikeasti innostuu ruoanlaitosta, puutarhasta, kodin järjestämisestä, käsitöistä tai vaikka siitä, että on löytänyt kaupasta hyvän tuotteen, niin kyllä minä mieluummin kuuntelen sitä kuin jotain valmiiksi rakennettua somepuhetta.
Sen sijaan en oikein jaksa arkivlogeja, jotka painottuvat yritysyhteistöihin, tuotteiden esittelyyn ja ostosten esittelyyn siinä mielessä, että koko ajan ollaan vähän myymässä jotakin. Sama pätee sisältöön, jossa katsojalle opetetaan, kuinka pitäisi elää. Minua ei erityisemmin kiinnosta, kuinka jonkun muun mielestä koti pitäisi järjestää, miten minun pitäisi käyttää rahani tai millainen olisi oikea tapa viettää elämäni.
Haluan mieluummin nähdä, kuinka joku toinen tekee asiat omalla tavallaan.
Se on ehkä juuri se asia, joka saa minut palaamaan arkivlogien pariin. Niissä voi parhaimmillaan seurata toisen ihmisen elämää ilman, että siitä tehdään opetusmateriaalia. Katsojan ei tarvitse ottaa mitään opiksi. Voi vain katsella.
Näitä arkivlogeja minä seuraan
Olen löytänyt viime aikoina useita kanavia, joiden pariin palaan mielelläni. Niissä kaikissa on oma tunnelmansa ja oma tapansa kuvata elämää, mutta yhteistä on ainakin se, että arki saa olla sisällön lähtökohta.
Käpylän elämää on yksi niistä kanavista, joihin olen jäänyt kunnolla kiinni. Nimensä mukaisesti siinä ollaan kiinni ihan oikeassa elämässä ja sen pienissä tapahtumissa. Minua viehättää erityisesti se, ettei kaikkea tarvitse nostaa suureksi numeroksi. Päivä voi koostua useasta pienestä asiasta, ja niistä syntyy yhdessä ihan kiinnostava tarina.
Anni Suvisuon kanavalla on paljon sellaista sisältöä, joka osuu suoraan siihen, mitä itse arkivlogeista haen. Arkea, siivousta, järjestämistä, erilaisia projekteja, elämäntapaan liittyviä pohdintoja ja välillä matkustamista. Kanavan tunnelmassa on rauhallisuutta, joka sopii hyvin katsottavaksi silloin, kun ei kaipaa mitään kovin hektistä.
Natalia Susannan videoissa viehättää puolestaan se, että niissä pääsee vähän kurkistamaan toisen ihmisen arkeen. Minua kiinnostavat juuri sellaiset videot, joissa päivän sisältö ei ole välttämättä mitenkään poikkeuksellinen. On jotain tekemistä, joku meno tai projekti, ehkä kauppareissu ja kotiaskareita. Siitä voi yllättäen syntyä aivan riittävästi katsottavaa.
Janita K:n videoissa pidän siitä, että arjen ympärille syntyy myös pieniä projekteja ja tekemisiä. Ne tuovat videoihin rakennetta ilman, että kaiken täytyisi muuttua suureksi tarinaksi. Sellaisia videoita on helppo seurata, vaikka samalla tekisi itse jotain muuta.
Jutta Eveliinan sisällöissä perhearki on luonnollisesti vahvasti mukana. Hänen blogistaan ja videoistaan löytyy esimerkiksi perheen juhlia ja tavallista elämää käsittelevää sisältöä. Tässä pidän erityisesti siitä, että arkea ei tarvitse silotella joksikin muuksi. Perheen elämä sellaisena kuin se on, kaikkine juhlineen ja tavallisine päivineen, riittää sisällöksi.
Jenni Lauran kanava on myös päätynyt seurattavieni joukkoon. Siinäkin toimii juuri se sama perusajatus, jonka vuoksi arkivlogeihin olen alun perin ihastunut: on kiinnostavaa nähdä, millaista jonkun toisen elämä on, ilman että jokaisesta videosta täytyy tehdä erityinen tapahtuma.
Tavallisen elämän viehätys
Mietin välillä, miksi juuri tällainen sisältö on alkanut kiinnostaa minua niin paljon. Ehkä vastaus on lopulta aika yksinkertainen. Internetissä on nykyään valtavasti sisältöä, joka yrittää saada aikaan jonkin reaktion. Pitäisi pysähtyä, kiinnostua, hämmästyä, ärsyyntyä tai innostua. Arkivlogissa minulta ei vaadita mitään.
Voin vain seurata, kun toinen ihminen elää omaa elämäänsä.
Ja ehkä juuri siksi aamukahvin keittäminen voi olla kiinnostavaa. Ei siksi, että siinä olisi tapahtumana mitään ihmeellistä, vaan siksi, että sen ympärille rakentuu pieni hetki jonkun toisen elämästä. Siinä voi olla keskustelua, ajatuksia, suunnitelmia, kodin ääniä ja niitä aivan tavallisia asioita, joista päivät oikeasti koostuvat.
Minusta tuntuu, että tällaiselle sisällölle voi hyvinkin olla tilausta. Ehkä olemme nähneet jo tarpeeksi nopeita videoita, vahvoja mielipiteitä ja jatkuvaa huomion tavoittelua. Ehkä välillä tekee hyvää katsoa jotain, missä ei tarvitse odottaa seuraavaa käännettä.
Joku vain keittää kahvia ja kertoo, että pitäisi lähteä kauppaan.
Ja minä laitan videon pyörimään.
