Mitä jos vaikean tunteen voisi vain laittaa purkkiin ja nostaa hyllylle? Ei enää pelkoa, surua, vihaa, yksinäisyyttä tai noloutta. Aluksi ajatus saattaa tuntua houkuttelevalta, ja juuri näin ajattelee myös Deborah Marceron kuvakirjan Purkista (2022) päähenkilö Leevi. Hän ei pidä epämiellyttävistä tunteistaan ja päättää siksi sulkea ne purkkeihin. Pian purkkeihin päätyvät kuitenkin myös ilo ja innostus, ja vähitellen Leevin elämästä katoavat värit.
Tunteita ei voi vain piilottaa
Marceron kirjassa tunteiden käsittely tehdään lapselle konkreettiseksi ja helposti ymmärrettäväksi. Purkki toimii vertauskuvana tunteiden tukahduttamiselle: jos tunne suljetaan pois näkyvistä, voisi kuvitella, ettei sitä enää tarvitse kohdata. Tunteet eivät kuitenkaan katoa mihinkään. Ne odottavat purkeissa ja tulevat lopulta ulos. Erityisen hienosti kirjassa näkyy se, että myös positiiviset tunteet päätyvät lopulta purkkiin. Kun Leevi yrittää päästä eroon kaikesta, mikä tuntuu voimakkaalta, hän menettää samalla ilon, innostuksen ja elämän värikkyyden. Kirjan viesti ei siis ole vain se, ettei surua tai pelkoa kannata piilottaa, vaan laajemmin se, että kaikenlaisilla tunteilla on oma paikkansa.
Purkki on oivaltava vertauskuva
Purkki on kirjan keskeinen ja onnistunut symboli. Se on jotakin, jonka voi sulkea, siirtää syrjään ja unohtaa, aivan kuten vaikean tunteen. Samalla purkki on läpinäkyvä: sen sisällä oleva tunne on edelleen nähtävissä. Tämä tekee vertauskuvasta erityisen oivaltavan. Lapselle voidaan puhua tunteiden tunnistamisesta ilman, että asia muuttuu liian abstraktiksi. Pelko voi olla purkissa, samoin suru tai viha, mutta niitä ei tarvitse hävetä eikä niistä tarvitse päästä nopeasti eroon. Tunteen hyväksyminen ei tarkoita sitä, että sen vallassa pitäisi toimia, vaan että tunne saa olla olemassa ja sille voidaan löytää turvallinen tapa tulla kohdatuksi.
Kuvat kertovat myös tunteista
Kirjan kuvitus tukee tätä ajatusta hienosti. Marcero tekee tunteista näkyviä ja antaa niiden vaikuttaa koko Leevin ympäristöön. Värimaailma ja kuvituksen tunnelma muuttuvat samalla, kun Leevin suhde omiin tunteisiinsa muuttuu. Kuvakirjassa kuva ei siis ole vain tekstiä havainnollistava elementti, vaan se kertoo paljon myös Leevin sisäisestä maailmasta. Lukija voi kuvista päätellä, miltä Leevistä tuntuu, vaikka kaikkea ei sanottaisi tekstissä ääneen. Tämä tekee kirjasta kiinnostavan myös sellaiselle lukijalle, joka vasta harjoittelee omien tunteidensa nimeämistä ja tunnistamista.
Kuvakirjasta on luonteva silta sarjakuviin
Pidän erityisesti myös siitä, että Purkista hyödyntää kerronnassaan sarjakuvamaisia ratkaisuja. Ruutumainen kerronta tuo tapahtumiin rytmiä ja antaa lukijalle mahdollisuuden seurata tapahtumia kuvasta toiseen. Kuvien väliin jää myös tilaa omille tulkinnoille: kaikkea ei tarvitse kirjoittaa auki, vaan lukija yhdistää tapahtumat itse. Tämä on juuri sitä visuaalisen lukemisen taitoa, jota sarjakuvien lukeminen vaatii.
Siksi kuvakirja tarjoaa mielestäni hienon ja luontevan sillan kuvakirjojen ja sarjakuvien välille. Jos lapsi pitää jo sarjakuvista, sarjakuvamainen kerronta tuntuu varmasti luontevalta, mutta yhtä hyvin sen kautta voi myös houkutella lapsen kurkistamaan sarjakuvien maailmaan. Kuvakirjan äärellä lapsi harjoittelee samalla kuvien järjestyksen seuraamista, tapahtumien päättelemistä ja kuvan sekä tekstin yhteispeliä eli taitoja, joita tarvitaan myös sarjakuvien lukemisessa.
Kirja, joka puhuttelee myös aikuista
Vaikka Purkista on lastenkirja, sen ajatus puhuttelee myös aikuista. Me kaikki tiedämme tilanteita, joissa jokin tunne pitäisi saada nopeasti pois mielestä, koska on kiire, pitäisi jaksaa tai pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla. Kirja muistuttaa, ettei tunteen olemassaolo tee siitä huonoa tai väärää. Suru saa tuntua surulta, pelko pelolta ja viha vihalta. Tärkeää on oppia tunnistamaan tunne ja löytää sille sopiva tapa käsitellä sitä. Samalla kirjassa on lohdullinen ajatus siitä, ettei vaikean tunteen tarvitse kestää ikuisesti. Kun tunteen uskaltaa kohdata sen sijaan, että yrittäisi sulkea sen purkkiin, siitä voi vähitellen myös päästää irti.
Mitä purkissa oikein on?
Purkista on siis paljon enemmän kuin kertomus pupusta, joka laittaa tunteitaan purkkeihin. Se on kuvakirja tunteiden hyväksymisestä, itsesäätelystä ja siitä, miten tärkeää on antaa itselleen lupa tuntea. Marceron kekseliäs purkkivertaus, värikäs kuvitus ja sarjakuvamainen kerronta tekevät vaikeasta aiheesta lapselle lähestyttävän ja samalla tarjoavat aikuisellekin paljon pohdittavaa.
Ehkä kirjan äärellä kannattaa lopuksi pysähtyä miettimään, mitä kaikkea me itse joskus yritämme sulkea purkkiin ja voisiko jonkin purkin joskus myös avata.
