Aimée de Jonghin sarjakuvaversio William Goldingin klassikkoromaanista Kärpästen herra on visuaalisesti vaikuttava tulkinta teoksesta, joka tutkii ihmisluonnon pimeyttä ja yhteiskunnan haurauden teemoja. Kärpästen herra on maailma, jossa pelko, syyllisyys ja erillisyys hallitsevat. Sarjakuvassa tämä näkyy erityisesti siinä, kuinka saarella olevat pojat ajautuvat yhä syvemmälle pelon ja väkivallan kierteeseen. Saaren voisi jopa tulkita symboliseksi erillisyyden näyttämöksi, jossa rakkaus ja yhteys ovat…
Ruukkuperunat
Ruukkuperunat tai ämpäriperunat. Huhtikuussa sain idean kasvattaa perunoita parvekkeellamme. Idätin kaksi perunaa huoneenlämmössä muovirasiassa ja vapun aikoihin istutin isohkoon ruukkuun itäneet perunat. Istutuksen toteutin suunnilleen Marttojen ohjeiden mukaan. Toukokuun pidin ruukun päällä harsoa, jotta varmasti olisi lämpöä tarpeeksi. Pelkäsin, että menin kastelemaan mukuloita liikaa, kun ei toviin tapahtunut mitään. Mutta nyt tuntuu kuin perunat kasvaisi ihan silmissä. Tällä hetkelllä näyttää…
Matka Intiaan
David Lean Matka Intiaan sijoittuu 1920-luvun brittiläiseen Intiaan ja kertoo kulttuurien törmäyksestä, siirtomaavallan luonteesta ja yksilöllisten suhteiden monimutkaisuudesta sortavan yhteiskuntarakenteen keskellä. Tarinan keskiössä ovat nuori brittiläinen nainen Adela Quested, hänen tuleva anoppinsa rouva Moore sekä intialainen lääkäri Aziz. Kamera kulkee sisäänpäin ihmismielen sokkeloihin, kulttuuristen harhojen syvyyksiin, ja ennen kaikkea äärettömään, kaikua täynnä olevaan luolaan. Elokuvan keskeisin teema on brittiläisen imperialismin kritiikki.…
Big Sick
The Big Sick (2017) on romanttinen draamakomedia, jonka ovat kirjoittaneet Kumail Nanjiani ja Emily V. Gordon. Elokuva perustuu heidän omaan tositarinaansa ja sen on ohjannut Michael Showalter. Keskiössä on Kumail (Nanjiani), pakistanilais-amerikkalainen stand-up-koomikko Chicagossa, ja Emily (Zoe Kazan), johon hän rakastuu, mutta heidän suhteensa joutuu koetukselle sekä kulttuuristen paineiden että odottamattoman sairauden vuoksi. The Big Sick ensi vilkaisulla näyttää amerikkalaiselta…
Kiitoskortit päiväkodin henkilökunnalle
Tänään oli Lullan kevätjuhlat ja viime päivinä meillä on ollut mörkötehdas, kun Lulla sai askarrella ryhmänsä aikuisille kiitoskortit. Lulla tykkää möröistä ja hattivateista. Hänen suosikki leikkejään on pimeän tullen etsiä taskulampulla mörköjä. Tuosta sain idean aikoinaan mummon syntymäpäiväkorttiin, johon Lulla askarteli A3-arkin täyteen kyseisiä otuksia ja siitähän kehkeytyi meidän bravuuri. Lullan vanhoja piirroksia, maalauksia ja värityksiä saan uusiokäyttöön kyseisiin mörköihin:…
Takaisin blogimaailmaan!
Kun lopetin oleskelun Facebookissa, Insgramissa ja Threadsissa, havaitsin kaipaavani selailla ihmisten päivityksiä elämästään syväluotaavammin. Sen vuoksi aloin etsimään blogeja uudelleen ja oli ilahduttavaa huomata, että blogimaailman puolella löytyy ”sinnikkäitä sissejä”, jotka ovat jaksaneet yhä päivittää blogejaan, vaikka muu sosiaalinen media on ottanut ison siivun ihmisten huomiosta. En ole blogeja seurannut ainakaan kymmeneen vuoteen ja käsityöaiheista blogiani pidin yli kymmenen vuotta…






