The Holdovers on Alexander Paynen ohjaama lämminhenkinen draamakomedia, joka sijoittuu 1970-luvun alkuun Uuden-Englannin sisäoppilaitokseen. Tarinan keskiössä on kolme keskenään hyvin erilaista ihmistä, jotka jäävät koululle joululoman ajaksi: Paul Hunham (Paul Giamatti), äreä ja älykäs klassisten kielten opettaja, Angus Tully (Dominic Sessa), levoton ja yksinäinen teinipoika ja Mary Lamb (Da’Vine Joy Randolph), koulun keittäjä, joka kantaa surua poikansa kuolemasta Vietnamin sodassa. Yhdessä he muodostavat epätodennäköisen, mutta koskettavan seurueen, jonka kautta elokuva tutkii yksinäisyyttä, ystävyyttä, anteeksiantoa ja ihmisyyden haurautta.
Jossain lumen ja historian välissä, joulun hiljaisessa välitilassa, oleilee Alexander Paynen The Holdovers. Se on kertomus kolmesta ihmisestä, jotka jäävät jälkeen kirjaimellisesti, mutta myös sisäisesti. He eivät pääse “lomalle”, sillä heidän mielensä ei vielä ole vapaa.
The Holdovers on elokuva ajasta, joka pysähtyy, jotta ihminen voisi nähdä itsensä. Kuvallinen maailma on kuin vanhan filmin unta: 1970-luvun rakeisuus, haalistunut valo kuin muistutus siitä, että elokuva itse muistaa menneisyyden paremmin kuin me. Ja juuri tässä pysähtyneessä ajassa aika on vain keino anteeksiantoon. Kaikki, mitä näemme, on mennyttä ja kuitenkin jokainen hetki tarjoaa mahdollisuuden nähdä toisin. Bartonin koulun kylmä talvi on siis mielen tila: maailma ennen anteeksiantoa.
Paul, klassisten kielten opettaja, on kuin itse ego: hän puolustaa oikeassa olemistaan, tietämystään, moraalista ylemmyyttään. Hän on ihminen, joka on rakentanut itselleen linnoituksen kulttuurista, mutta jonka sisällä kaikuu tyhjyys. Hän on mies, joka pelkää rakkautta, koska rakkaus merkitsisi antautumista. Hänen älynsä on kilpi, jonka taakse hän kätkee oman arvottomuuden tunteensa.
Mutta kun elokuva etenee, Paulin puolustukset alkavat murtua. Hän näkee Angusissa itsensä nuorena. Sen pojan, jota hän ei koskaan armahtanut. Hän alkaa kuunnella Marya, joka puhuu lempeästi ja ei tuomitse, mutta muistuttaa, että toinen tie on mahdollinen. Paul ei tee suurta oivallusta; hän vain lakkaa puolustamasta itseään.
Angus on täynnä suuttumusta, mutta sen alla on hylätyksi tulemisen kipu. Hän on poika, joka tietää liikaa elämästä ja liian vähän rakkaudesta. Kun Paul ja Mary alkavat nähdä hänet toisin. Eivät ongelmana vaan ihmisenä. Tuolloin hän kokee hetken, jossa pelko väistyy ja yhteys syntyy.
Mary, koulun keittäjä, on elokuvan sydän ja sen hiljainen opettaja. Hän on menettänyt poikansa Vietnamin sodassa, ja kuitenkin hänen surunsa on puhdasta: siinä ei ole vihaa, vain kaipuuta. Hänessä näkyy Amerikan varjopuoli: hän on palvelija, äiti, joka tietää totuuden yhteiskunnasta, mutta ei huuda sitä. Hän ei saarnaa, mutta hänen läsnäolonsa muuttaa kaiken. Hän osoittaa, että todellinen anteeksianto ei ole sanoissa, vaan tavassa katsoa. Kun hän katsoo Paulia tai Angusia, he alkavat nähdä itsensä lempeämmin.
Elokuvan nimi on moraalinen lause. Holdover: jäljelle jäänyt, sivuun jäänyt, se, jota maailma ei enää tarvitse. Amerikka on täynnä “holdovereita”: ihmisiä, joita järjestelmä ei tunne, jotka ovat jääneet historian pysäkille.
Paul, Angus ja Mary jäävät kouluun siksi, että heidän mielensä on vielä oppimassa anteeksiantoa. Kun se tapahtuu, he ovat vapaita. Ei siksi, että maailma muuttuisi, vaan koska he näkevät sen toisin.
The Holdovers on elokuva, jossa ei tapahdu mitään ja jossa kuitenkin tapahtuu kaikki. Kun Paul lopulta menettää työnsä puolustaakseen Angusia, hän menettää kaiken, mitä ego arvostaa, mutta saa tilalle rauhan, joka ei ole tästä maailmasta.
Loppukohtauksessa, jossa he hyvästelevät toisensa, on syvä hiljaisuus. Se ei ole surun hiljaisuus, vaan ymmärryksen. He ovat nähneet toisissaan sen, mikä ei katoa.The Holdovers on kertomus ihmisistä, jotka jäivät lumeen, jotta me muistaisimme, ettei kukaan jää yksin.”
