Vihdoin se on valmis. Prinsessamekko, jonka ompeluun kului paljon enemmän aikaa kuin olin koskaan kuvitellut. Välillä tuntui, ettei projekti valmistuisi koskaan, sillä matkan varrelle mahtui niin lannistumista, draamaa kuin pieniä katastrofejakin.
Kaiken kruunasi se, kun Ukko päätti sotkea vesiväreillä mekon helmaa ja toista hihansuuta. Siinä kohtaa pääsi kyllä itku. Tahrojen poistaminen oli oma taistelunsa, ja vaikka sain niitä haalennettua paljon, en saanut niitä kokonaan pois. Onneksi niitä ei heti huomaa, mutta minä tiedän tasan tarkkaan, missä ne ovat.
Eikä siinä vielä kaikki. Kesken ompelun Ukko onnistui rikkomaan pienen silityslautani. Kun lopulta pääsin siihen vaiheeseen, että olisi pitänyt huolitella saumat saumurilla, ei saumuri inahtanutkaan. Seuraava projektini taitaakin olla selvittää, mikä siihen tuli.
Kaikesta huolimatta mekon valmistuminen tuntuu erityisen palkitsevalta.
Mekko rakentuu juuri sellaisista klassisista ja romanttisista yksityiskohdista, joista haaveilin. Edessä on neliönmallinen pääntie, ylä- ja takakappaleiden etureunoja kehystävät röyhelöt ja lyhyet puhvihihat tuovat siihen juuri sopivasti satumaista ilmettä. Etukappaleiden vyötäröltä lähtevät vyönauhat sidotaan taakse suureksi rusetiksi, helma ulottuu noin nilkkoihin ja vasemmassa sivussa on piilovetoketju. Takahelman kruunaavat neljä kerrosta poimutettua frillaa, jotka tekevät mekosta ihanan näyttävän.
Tämä prinsessamekko on kuitenkin vasta proto. Ommellessa huomasin, että olin tehnyt kaavoituksessa virheen: pääntiestä tuli alun perin aivan liian pieni. Kaavoja suunnitellessa tuijotin vain näyttöä enkä osannut hahmottaa mittasuhteita kunnolla. Korjasin tilanteen, mutta nyt pääntie on ehkä jo hieman liian suuri. Seuraavaan versioon lisäisin todennäköisesti pääntien takaosaan nappilenkkikiinnityksen. Luulen, että sillä saisin istuvuudesta juuri oikean.
Sen sijaan hihoihin olen todella tyytyväinen. Niistä tuli juuri sellaiset kuin olin ne mielessäni suunnitellut. On aina erityisen mukavaa, kun edes jokin kohta onnistuu täsmälleen niin kuin kuvitteli.
Mekko on ommeltu kokoon 120 cm, ja uskon sen mahtuvan Lullalle ainakin vielä seuraavat kaksi kesää. Ompelun aikana sain myös ajatuksen tulevaa varten. Ensi kesänä voisin lisätä vuorin helmaan leveän pitsinauhan tai pitsikaitaleen frillaksi. Sillä saisi mekkoon lisää pituutta ilman, että koko vaatetta tarvitsee tehdä uudelleen.
Projektin aikana huomasin myös jotain itsestäni. Kyllä minä taidan vielä osata ommella. Rutiinit vain ovat tämän tauon aikana kadonneet. Ompelua hidastivat välillä aivan käsittämättömät ajatuskatkokset, joiden seurauksena jouduin purkamaan saumoja vähän turhankin monta kertaa. Myös poimuttaminen tuntui aluksi vieraalta, vaikka aikoinaan puvustusmaailmassa se sujui lähes selkäytimestä. Onneksi tekemällä muistikin alkaa vähitellen palautua.
Yksi asia ei kuitenkaan ollut unohtunut. Tämä prinsessamekko on täynnä millipäärmettä, ja se on edelleen yksi lempitekniikoistani. Voisin oikeastaan ommella pelkkää millipäärmettä päivästä toiseen. Siinä on jotain todella nautinnollista: pyrkiä tekemään päärmeestä mahdollisimman kapea ja siisti. Opin tekniikan aikoinaan hääpukumaailmassa, ja se oli taito, jota olen halunnut vaalia.
Vaikka matkan varrella oli vastoinkäymisiä enemmän kuin olisin toivonut, lopputulos muistuttaa taas siitä, miksi ompelu on niin rakas harrastus. Jokainen valmis työ opettaa jotain uutta tai palauttaa mieleen vanhaa osaamista.
Kaikkein tärkeintä ei kuitenkaan ole täydellinen pääntie, näkymättömät tahrat tai onnistuneet poimutukset.
Tärkeintä on se, että Lulla on mekosta aivan ikionnellinen. Hän olisi halunnut ottaa prinsessamekon käyttöönsä jo ennen kuin sain sen edes valmiiksi.
Sitä parempaa palautetta ompelija ei taida saada.
1 thought on “Ommeltu prinsessamekko tytölle – pitkä ompeluprojekti viimein valmis”