Elokuussa mullistavinta oli ehdottomasti Ukon päiväkodin aloittaminen, joka on mennyt todella hyvin, suorastaan yllättävän hyvin. Elokuu oli oikeastaan uuden arkirytmin totuttelua ja etsintää.
Avainsana: Kuukauden kohokohdat
Heinäkuun kohokohdat
Heinäkuu oli minulla puhtaasti kesästä nauttimista. Vanhempainvapaalta oli kertynyt lomapäiviä parin viikon edestä. Kun loma alkoi, kätevästi alkoivat myös helteet. Heinäkuuni muodostui seuraavista asioista:
Kesäkuun kohokohdat
Kesäkuussa mieleenpainuvinta omalla kohdalla oli paluu töihin vanhempainvapaiden jälkeen. Tässä ollut siis uuden arjen opettelua. Citypuutarhaus Parvekkeellani ja kattoterassin viljelylaatikossani kaikki ovat lähteneet komeasti kasvamaan. Viljelylaatikosta olen saanut pinaattia jo ryöpättyä pakkaseen pari erää. Pyöräretket lauttasaareen Stadin kundi hankki myös omaan pyöräänsä lasten istuimen, jotta koko perhe yhdessä voidaan kesällä lähteä pyöräilemään. Itse en ole koskaan välittänyt pyöräilyistä. Enemmänkin olen…
Toukokuun kohokohdat
Toukokuu oli minulle haikea. Viimeinen vanhempainvapaakuukausi ennen töihin paluuta. Lisäksi muiden rutiinien päättymistä, kuten perhe- ja vauvakerhon. Vappupäivä Emme vappua sen kummemmin tänäkään vuonna juhlistaneet. Vietimme kotona herkutellen ja minä kuunnellen myös Ylen Radio Suomea. Minun oma vappuperinteeni on tehdä vegaaninen voileipäkakku, jonka koristelussa Lulla auttoi. Minulla on kadonnut ylioppilaslakki. Päätin ensi vuoden vapuksi hommata mestarikillan lakin, kun minulla on…




