Nettipäiväkirja

Pienen taiteilijan taideseinä – 3–4-vuotiaan luovuuden jäljillä

Meidän taideseinämme on kuin pieni aikamatka Lullan 3–4-vuotisvuosiin. Se on täynnä piirroksia, maalauksia ja askarteluja. Pieniä hetkiä, joissa näkyy uuden oppimisen riemu, rohkea kokeileminen ja ennen kaikkea valtava luomisen ilo.

Lulla innostui toden teolla vesiväreistä. Paperille syntyi toinen toistaan värikkäämpiä ja monenmoisia abstrakteja maalauksia. Värejä yhdisteltiin ennakkoluulottomasti, ja erityisen hauskaa oli huomata, ettei iso paperi pelottanut lainkaan. Mitä enemmän tilaa oli käytettävissä, sitä suuremmalla innolla pensseli sai viuhua.

Piirtämisessä oli puolestaan hauska huomata, kuinka vähitellen paperille alkoi ilmestyä selkeitä hahmoja. Viivoista ja ympyröistä alkoi muodostua ihmisiä, eläimiä ja muita tunnistettavia asioita. Jokainen uusi piirros tuntui kertovan siitä, miten oma mielikuvitus ja käden taidot kehittyivät.

Myös askartelussa tapahtui valtava harppaus. Saksien käsittelyssä tyttö kehittyi suorastaan suvereeniksi. Leikkaaminen sujui jo varmoin ottein, ja paperista syntyi kaikenlaista uutta ja hienoa. Pienissä askarteluissa näkyi keskittyminen, kekseliäisyys ja halu tehdä itse.

Ehkä kaikkein ihaninta on kuitenkin se, että Lulla itsekin tietää, milloin syntyy jotain taideseinän arvoista. Aina uuden piirroksen, maalauksen tai askartelun valmistuttua hän saattaa itse pyytää: “Laitetaan tämä taideseinään.”

Taideseinä ei olekaan vain kokoelma lasten töitä. Se on kokoelma muistoja. Jokainen työ kertoo pienestä hetkestä, innostuksesta, harjoittelusta ja siitä, kuinka taitava pieni taiteilija kasvaa ja kehittyy päivä päivältä. On ihanaa saada nähdä näiden töiden kautta, miten oma kädenjälki alkaa vähitellen löytyä ja samalla seurata, kuinka rajattomasti mielikuvitusta pienellä ihmisellä voi olla.

Tagged ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *