Pääsiäinen on muuttanut merkitystään minulle vuosien varrella yllättävän paljon. Nuorempana se oli ennen kaikkea vain tervetullut pitkä viikonloppu; hengähdystauko arjesta ilman sen suurempaa sisältöä. Nyt vanhempana huomaan, että pääsiäinen on noussut joulun rinnalle yhdeksi vuoden tärkeimmistä juhlista. Se on minulle ennen kaikkea ylösnousemuksen ja anteeksiannon juhla. Hiljainen muistutus siitä, että aina on mahdollista aloittaa uudelleen, päästää irti ja valita toisin.
Minulle pääsiäisen ydin ei ole kärsimyksessä, vaan ylösnousemuksessa. Ei menetyksessä, vaan sisäisessä muutoksessa. Ajatus siitä, että voimme vapautua pelosta ja syyllisyydestä anteeksiannon kautta, tuntuu lohdulliselta ja samalla yllättävän käytännölliseltä. Ehkä pääsiäinen onkin ennen kaikkea pieni, henkilökohtainen herääminen: lupa olla itselleen ja muille lempeämpi.
Pääsiäinen muistuttaa minua:
- egon (pelkoon perustuvan ajattelun) “kuolemaa”
- todellisen, rakkauteen perustuvan identiteetin muistamista
- anteeksiannon kautta vapautumista syyllisyydestä
Minulla ei oikeastaan ole mitään erityisiä pääsiäisperinteitä, ainakaan sellaisia, jotka toistuisivat vuodesta toiseen samanlaisina. Nuorempana meillä oli kuitenkin ystäväni kanssa oma pieni perinne: pitkänä perjantaina järjestimme maratoneja, joissa katsoimme putkeen Vintiöitä, Kummelia tai Jackassia. Pitkä perjantai tuntui nimensä veroisesti pitkältä, ja ehkä juuri siksi täytimme sen naurulla ja absurdilla huumorilla. Jälkikäteen ajatellen siinäkin oli oma vapauttava elementtinsä.
Nykyään pääsiäinen näyttäytyy minulle paljon rauhallisempana. Tykkään tehdä ruokapöydälle pienen pääsiäissommitelman: muutama pajunkissaoksa, narsisseja ja ennenkaikkea lantiota heiluttava Jeesus-figuuri. Valmistan myös pääsiäisherkkuja, ihan vain siksi että se tuntuu kivalta ja hieman juhlavalta.
Lopulta pääsiäinen on minulle kuitenkin ennen kaikkea rauhoittumista. Ollamöllöttämistä ilman mitään suorittamista. Sellaista aikaa, jolloin ei tarvitse olla tehokas tai aikaansaava, vaan saa vain olla. Vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa, mutta yhtä tärkeää on myös se hiljainen tila, jossa ei tapahdu mitään erityistä ja juuri siksi tapahtuu ehkä eniten.
Tänä pääsiäisenä ajattelin tehdä asioita, jotka tuntuvat kevyiltä ja omilta. Ehkä neulon vähän, jos inspiraatio iskee. Olisi myös ihanaa saada parveke siistittyä kesäkuntoon. Tehdä tilaa valolle ja lämmölle. Ei pakkoa, ei aikatauluja, vaan pieniä, lempeitä suunnitelmia.
Ehkä juuri siinä on minun pääsiäiseni ydin: ei suorittamisessa, vaan tilan tekemisessä. Tilassa, jossa voi hengittää vapaammin, päästää irti ja muistaa, mikä on oikeasti tärkeää.
