Nettipäiväkirja

Arjen pieniä iloja: Tom of Finland -sateenvarjo

Syksyn sateissa on nykyään jotain, mitä oikein odotan. Ei ehkä itse sade, mutta se hetki, kun saan kaivaa esiin yhden rakkaimmista aarteistani: Tom of Finland -sateenvarjoni.

Sain sateenvarjon aikoinaan ystävältäni valmistujais- ja tuparilahjaksi. Hän tiesi, että olen Tom of Finland -fani, ja lahja osui todellakin nappiin. Se on juuri sellainen esine, joka tekee tavallisesta arkipäivästä vähän hauskemman. Harmaa ja sateinen päivä muuttuu kummasti iloisemmaksi, kun kävelen kadulla sateenvarjo kädessäni.

Pidän Touko Laaksosen visuaalisesta maailmasta. Siinä on tietenkin paljon muutakin kuin ikoninen tyyli, vahvat hahmot ja tunnistettava piirrosjälki. Minulle ehkä olennaisinta on kuitenkin ajatus sen kaiken takana: ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat. Saa näkyä, saa nauttia, saa rakastaa ja saa olla oma itsensä. Siinä maailmassa on vapautta ja iloa, joka puhuttelee minua edelleen.

Tom of Finland on kulkenut elämässäni muutenkin mukana. Sinkkuvuosina nukuin nimittäin Tom of Finland -lakanoissa. Ne sopivat vallan mainiosti senhetkiseen elämäntilanteeseen. Jostain kumman syystä Stadin kundi ei kuitenkaan ole niistä yhtä innostunut. En ymmärrä miksi.

Sateenvarjossa on kuitenkin yksi pieni ongelma. Se on minulle niin mieluinen, että pelkään jatkuvasti unohtavani sen jonnekin. Sateenvarjot kun tuntuvat olevan juuri sellaisia tavaroita, jotka jätetään kahvilan nurkkaan, työpaikan naulakkoon tai ravintolan eteiseen. Olisi suorastaan traagista, jos tämä aarteeni katoaisi tavallisen sateenvarjon kohtalolla.

Niinpä yritän syksyn sateilla nauttia siitä ja samalla pitää siitä erityisen hyvää huolta.

Ehkä sateenvarjo ei loppujen lopuksi ole vain sateensuoja. Se on pieni pala omaa historiaani, ystävän ajatuksella valitsema lahja ja muistutus siitä, että elämässä saa olla myös vähän leikkisyyttä ja asennetta.

Ja kun seuraavan kerran taivas aukeaa ja sade alkaa ropista, minä taidan olla yksi niistä harvoista, jotka ilahtuvat.

Silloin on Tom of Finland -sateenvarjon vuoro päästä ulos.

Tagged

1 thought on “Arjen pieniä iloja: Tom of Finland -sateenvarjo”

  1. Paluuviite: Syyskuun kohokohdat -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *