Viime aikoina meillä on ollut yksi kuvakirja ylitse muiden: Kanijengi kaahaa kirjailijalta Philip Ardagh ja kuvittaja Ben Mantle. Tämä vauhdikas kuvakirja on ollut niitä harvoja kirjoja, joiden ääreen Ukko oikeasti pysähtyy ja ennen kaikkea jaksaa keskittyä alusta loppuun asti.
Kirjan idea on yksinkertainen mutta toimiva: joukko kaneja lähtee bussimatkalle, joka muuttuu vähitellen hulvattomaksi kaaokseksi. Tarina ei rakennu monimutkaisille juonenkäänteille, vaan vauhdille, rytmille ja jatkuville yllätyksille. Juuri siksi se toimii niin hyvin pienille lapsille.
Tekstiä on sopivasti. Sitä ei ole liikaa yhdellä sivulla, mutta kuitenkin sen verran, että tarina etenee rytmikkäästi ja hauskasti. Riimit tekevät lukemisesta melkein laulavaa, mikä pitää kuuntelijan mukana. Ääneen luettuna kirja suorastaan herää eloon.
Mutta ehkä suurin syy kirjan toimivuuteen löytyy kuvituksesta. Ben Mantlen kuvat ovat täynnä yksityiskohtia, toimintaa ja hassuja tilanteita. Jokaisella aukeamalla tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa, ja Ukko löytää jatkuvasti uusia kiinnostavia kohtia: ilmeitä, törmäilyjä, hassuja kaneja ja vauhdin tuntua. Kuvia tutkitaan pitkään, eikä kirjan äärellä tule kiire kääntää sivua.
Pidän myös siitä, ettei kirja yritä opettaa liian näkyvästi mitään suurta elämänohjetta. Joskus lasten kirjoissa tuntuu olevan vahva opetus edellä -ajatus, mutta Kanijengi kaahaa keskittyy ennen kaikkea iloon, huumoriin ja lukemisen riemuun. Se tekee siitä kevyen mutta samalla todella onnistuneen lukukokemuksen.
Kirja sopii mielestäni erityisen hyvin noin 3–7-vuotiaille lapsille, etenkin sellaisille, jotka rakastavat vauhtia, eläimiä ja runsaita kuvia. Meillä tästä on tullut kirja, johon palataan yhä uudelleen.
