On yksi asia, joka ilahduttaa minua joka joulu enemmän kuin mikään muu: minun vaaleanpunainen joulukuuseni. Se ei ole mikä tahansa joulukoriste, vaan vuosia kypsynyt haave, jonka lopulta uskalsin toteuttaa, kun muutimme nykyiseen kotiimme. Muistan edelleen sen tunteen, kun nostin sen ensimmäisen kerran laatikosta kuin olisin saanut oman pienikokoisen unelmani suoraan olohuoneeseen.
Jos minulta kysyttäisiin, pitäisin kuusen esillä ympäri vuoden. Se on niin pirskahtelevan iloinen ja omaan makuuni täydellinen. Mutta… sanotaanko näin, että kotitaloudessamme on eräs henkilö, joka ei tähän ajatukseen lämpene lainkaan. Niinpä kuusi saa loistaa vain juhlakaudella, vaikka mieleni tekisi nauttia sen vaaleanpunaisesta säihkeestä kaikkina vuodenaikoina.
Miksi muovikuusi?
Meillä muovikuusi ei ole vain esteettinen valinta, vaan ihan käytännön ratkaisu. Elävän kuusen hävittäminen kaupunkialueella tuntuu työläältä, ja kuljettaminen ostopaikalta kotiin on joka vuosi oma projektinsa. Niinpä päädyin siihen, että muovikuusi on helpoin ja järkevin vaihtoehto. Ja kun kerran valitsen muovisen, silloin sen ei tarvitse yrittää näytellä oikeaa kuusta, vaan sen pitää olla kunnolla överi. Ja pinkki kuusi on juuri sitä.
Koristeista suurin osa on itse tehtyjä
Ehkä rakkain osa joulukuusta ovat sen koristeet. Noin 80 prosenttia niistä on minun omatekemiäni, ja jokaisella on tarinansa.
Kangaspäällysteiset pallot ovat oikeita aikakapseleita: askartelin niitä yläasteikäisenä 90-luvun lopulla, ja joka vuosi ne muistuttavat minua siitä intohimoisesta askartelijasta, joka olin jo silloin.
Myöhemmin, kun valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi, maalasin sarjan palloja. Niissä seikkailevat kissa, mäyrä, mäyräkoira, tonttu, Lucia-neito ja poro. Ne ovat kuin pieniä kädenjälkiä eri elämänvaiheistani.
Ja kun aikanaan olin 3D-tulostuskoulutuksessa, hyödynsin tilaisuutta ja tulostin Star Wars -lumihiutaleita sekä Kuolontähden. Nyt siinä on vivahdus nörtteyttä.
Porot minun voimaeläimeni?
Jos jokin teema toistuu vuodesta toiseen, se on poro. En ole edes tietoisesti keräillyt niitä, mutta jotenkin ne löytävät aina tiensä kuuseeni. Ehkä porot ovat minun voimaeläimiäni? Ainakin ne tekevät minut iloiseksi.
Joukossa on myös erityisiä aarteita: osa porokoristeista on ystäväni tuomia minulle ihan Iso-Britanniasta asti. Ne ovat kauniita jo itsessään, mutta ennen kaikkea ne muistuttavat ystävyydestä ja siitä, miten pienet eleet voivat lämmittää mieltä vuosienkin päästä.
Vaaleanpunainen joulukuusi ei ole vain koriste. Se on kokoelma muistoja, tarinoita ja eri elämänvaiheita. Jokainen pallo ja koriste on pala minua, ja ehkä siksi tämä kuusi tuntuu niin omalta pieneltä aarteeltani.
