Nykytaiteessa on yksi piirre, joka on saanut minut vuosien varrella huokaamaan raskaasti: pakotettu osallistavuus. Se hetki, kun kävijälle vihjataan tai suoraan sanotaan, että nyt sinun pitäisi kokea jotain merkityksellistä, koskea, liikkua, osallistua, olla osa teosta, vaikka koko asetelma tuntuu teennäiseltä, itseriittoiselta ja vähän tekotaiteelliselta potaskalta. Osallistuminen on joskus tuntunut enemmän velvollisuudelta kuin kutsulta. Leandro Erlichin näyttely Amos Rexissä tekee kuitenkin…
Kiasman näyttelystä Sarah Lucas Paljas katse tullessa huomasin jotain yllättävää: minulla oli poikkeuksellisen hyvä olo, jota ei ole tullut vastaan pitkään aikaan näyttelyissä. Ei siksi, että näyttely olisi ollut “kaunis” perinteisessä mielessä vaan siksi, että se oli rehellinen, röyhkeä ja vapauttavan naurettava. Paljon tissejä.Paljon falloksen kaltaisia elimiä.Paljon kehoja, jotka eivät pyydä anteeksi olemassaoloaan.Ja ennen kaikkea paljon huumoria, joka nauraa elämän…
En ole koskaan pitänyt itseäni suurena surrealistisen taiteen ystävänä. Usein se on tuntunut minusta etäiseltä, älylliseltä tai jopa tarkoituksellisen vaikeaselkoiselta. Siltä kuin minun pitäisi ymmärtää jotain ennen kuin saan tuntea mitään. Siksi lähdin Kiasmaan Essi Kuokkasen Pilvenpitelijä-näyttelyyn melko neutraalein odotuksin. Ja ehkä juuri siksi kokemus yllätti niin voimakkaasti. Tila, jossa ei tarvitse selittää Kuokkasen maalauksissa on jotain lempeän haurasta. Ihmishahmot,…
Kiasman näyttely Kivi, paperi, sakset nojaa yksinkertaiseen ja lähes lapselliseen leikkiin, mutta käyttää sitä yllättävän tarkkana mallina sille, miten ajattelemme maailmaa. Leikin logiikka on tuttu: mikään ei ole yksiselitteisesti vahvin, vaan voima syntyy aina suhteessa johonkin toiseen. Jokainen asetelma on väliaikainen, jokainen voitto sisältää jo häviön siemenen. Näyttelyn otsikon materiaalit toimivat sekä konkreettisina että symbolisina elementteinä: Teoksissa on aistittavissa todellisuus,…
On jotakin vanhanaikaista ja samalla häiritsevän ajankohtaista siinä, että ihmiset suostuvat istumaan seinien erottamina ja puhumaan rakkaudesta. Love is Blind Germany, kausi 2 jatkaa formaattia, mutta tekee sen saksalaisella vakavuudella: vähemmän spektaakkelia, enemmän epäröintiä. Kun kasvot puuttuvat, ego saa vapaat kädet. Ääniin ripustetaan toiveet, pelot ja keskeneräiset tarinat itsestä. Rakkaus ei vielä kohdistu toiseen, vaan omaan sisäiseen kertomukseen. Sopit eivät ole…
Varastettuja suudelmia (Baisers volés, 1968) on François Truffaut’n ohjaama elokuva, joka jatkaa Antoine Doinelin tarinaa 400 kepposen ja Antoine ja Colette -jakson jälkeen. Jean-Pierre Léaud’n esittämä Antoine on nuori mies, joka yrittää löytää paikkansa elämässä sodanjälkeisessä Pariisissa, vaihtaen työtä ja ihmissuhteita yhtä levottomasti kuin ajatuksiaan. François Truffaut’n Varastettuja suudelmia on elokuva, joka kulkee kuin kevyt jazz Pariisin kaduilla; improvisoiden, eksyen ja löytäen aina uuden sävelen.…
400 kepposta (Les Quatre Cents Coups, 1959) on François Truffaut’n ohjaama ranskalaisen uuden aallon merkkiteos. Elokuva seuraa parisilaisen koulupojan Antoine Doinelin elämää, jossa koulun kurinalaisuus ja kodin tunne-etäisyys ajavat hänet pieniin kapinoihin ja harharetkille. Puoliautobiografinen tarina kuvaa lapsuuden yksinäisyyttä, väärinymmärretyksi tulemista ja vapauden kaipuuta herkästi ja inhimillisesti. François Truffaut’n 400 kepposta on elokuva, joka ei vanhene, koska se ei kuulu…
Mehupaastopäivä on ollut minulla mielessä jo pitkään. Ennen kuin olin raskaana, ehdin lyhyen aikaa kokeilla mehupaastopäivää, ja muistan tuolloin seuraavana päivänä olon olleen poikkeuksellisen virkeä ja kevyt. Nyt, kun arjessa on taas jonkinlainen rytmi ja rutiini, päätin ottaa mehupaastopäivän uudelleen käyttöön ja suoda suolistolle sekä ruoansulatukselle vapaapäivän. Mikä mehupaastopäivä on? Mehupaastopäivä tarkoittaa päivää, jolloin kiinteä ruoka jätetään pois ja ravinto…
Luin Alison Bechdelin Hautuukodin uudelleen vuosien tauon jälkeen. Muistin siitä oikeastaan vain yhden asian: se oli todella hyvä. En juonta, en yksityiskohtia, en edes tunnelmaa kunnolla. Vain vaikutelman. Nyt, vanhempana ja ehkä vähän viisaampana, huomasin jotain hämmentävää. Kirja ei ollut muuttunut, mutta minä olin. Ja siksi Hautuukoti avautui aivan eri tavalla. Tällä kertaa kiinnitin huomiota siihen, mistä kaikki alkaa: isän…
Sonny Liewin The Art of Charlie Chan Hock Chye on teos, joka pakottaa lukijansa ajattelemaan. Se on historian, taiteen ja identiteetin kudelma, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat tarkoituksella. Kirja kertoo kuvitteellisen sarjakuvataiteilijan Charlie Chanin elämäntarinan, mutta samalla se rakentaa vaihtoehtoista historiaa Singaporesta ja purkaa sen, miten viralliset kertomukset syntyvät. Yksi teoksen vaikuttavimmista piirteistä on sen visuaalinen monimuotoisuus. Liew jäljittelee ja…
