Olen odottanut tätä pitkää viikonloppua. Pientä hengähdystaukoa arjesta, aikaa tehdä asioita omaan tahtiin ja ennen kaikkea mahdollisuutta levätä. Olen ollut väsynyt ja kaivannut päiviä, jolloin ei tarvitsisi koko ajan suorittaa, huolehtia ja pitää kaikkea kasassa. Perjantai alkoikin ihanasti kirjamessuilla, ja sain nauttia hetkestä, joka tuntui omalta. Sitten tuli lauantai, ja kaikki kääntyi päälaelleen.
Heräsin aamulla aivan väärällä jalalla. Tai ehkä oikeastaan niin, että kaikki sisälläni patoutunut turhautuminen päätti tulla kerralla ulos. Asunnon sotkuisuus ärsytti, lasten käytös suututti ja kaiken päälle aloin syyttää itseäni siitä, etten saa mitään aikaiseksi. Mitä enemmän katselin ympärilleni, sitä enemmän tuntui, että kaikki oli pielessä. Jokainen tavara väärässä paikassa muistutti tekemättömistä töistä, ja samalla harmitti sekin, etten osannut nauttia vapaasta, jota olin niin kovasti odottanut.
Entä jos odotettu vapaa purkaakin kaiken väsymyksen pintaan?
Olen miettinyt, voiko tässä olla kyse siitä, että olen odottanut pitkää viikonloppua niin kovasti ja ollut samalla niin väsynyt, että kun vapaa vihdoin koitti, kaikki purkautuikin turhautuneena ahdistuksena. Kun arki pyörii päivästä toiseen, sitä saattaa ajatella, että sitten kun tulee vapaata, olo helpottaa ja jaksaminen palautuu. Mutta ehkä keho ja mieli eivät vaihda suorittamisesta lepoon ihan noin vain. Ehkä vasta silloin, kun ei enää tarvitse kiirehtiä seuraavaan asiaan, huomaa, kuinka väsynyt oikeasti on.
En tiedä, onko juuri tästä kyse, mutta ajatus tuntuu mahdolliselta. Olen ehkä odottanut viikonlopulta enemmän kuin mitä omat voimavarani tällä hetkellä antavat myöten. Olen kuvitellut saavani levätä, tehdä rästissä olevia asioita ja nauttia kiireettömyydestä, mutta todellisuudessa en tiedä, mistä edes aloittaisin. Ja kun mikään ei tunnu sujuvan, turhautuminen kasvaa entisestään.
Kun ärsyttää kaikki – myös oma itse
Kaikkein inhottavinta on ehkä se, miten helposti alan ärsyyntyä myös itseeni. Suutun sotkusta, mutta samalla soimaan itseäni siitä, etten ole saanut sitä siivottua. Hermostun lasten käytökseen ja saatan sen jälkeen tuntea huonoa omaatuntoa omasta kärsimättömyydestäni. Lopulta päädyn tilanteeseen, jossa kaikki ärsyttää ja minä itse ärsytän itseäni kaikkein eniten. Ikään kuin minun pitäisi osata käyttää vapaa-aikani oikein, olla kärsivällinen vanhempi, saada koti järjestykseen ja samalla nauttia jokaisesta hetkestä.
Mutta eihän elämä oikeasti toimi niin. En ole kone, joka käynnistyy täydellä teholla heti, kun kalenteriin ilmestyy vapaapäivä. Väsymys ei katoa sillä, ettei tänään tarvitse mennä töihin tai suorittaa tavallisia arkirutiineja. Olen vain ihminen, jolla on rajallinen määrä voimavaroja, ja ehkä minun pitäisi opetella hyväksymään myös ne päivät, jolloin kaikki tuntuu tavallista raskaammalta. Minun ei tarvitse olla jatkuvasti hyväntuulinen, aikaansaava tai kärsivällinen ollakseni riittävä.
Sauna lämpenemään ja sipsit piiloon
Jossain vaiheessa päätin, että nyt saa riittää. Laitoin saunan lämpenemään keskellä päivää ja söin salaa sipsejä lapsilta. Joskus sitä vain kaipaa jotain pientä omaa, hetkeä, jolloin ei tarvitse jakaa, järjestää tai huolehtia kenestäkään muusta. Eikä siinä ole mitään pahaa. Kaikkien hetkien ei tarvitse olla suuria itsensä kehittämisen projekteja, vaan joskus itsestä huolehtiminen on juuri sitä, että istahtaa hetkeksi alas, syö sipsinsä rauhassa ja antaa maailman odottaa.
Saunan jälkeen päätin alkaa järjestellä asuntoa vaihe vaiheelta. Ei niin, että koko kodin pitäisi tulla valmiiksi tänään, vaan niin, että teen yhden asian kerrallaan ja katson sitten, miltä tuntuu. Ehkä saan yhden nurkan siistiksi, ehkä vähän enemmänkin. Ja jos voimat loppuvat, voin lopettaa. Kodin ei tarvitse olla täydellinen, jotta minä saisin hengittää, eikä minun tarvitse ansaita lepoa siivoamalla ensin kaikki valmiiksi.
Kaikkea ei tarvitse ratkaista tänään
Ehkä tämän viikonlopun ei tarvitse olla sellainen, jollaiseksi olin sen mielessäni kuvitellut. Ehkä minun ei tarvitse saada aikaan mitään erityistä tai edes tuntea itseäni levänneeksi sunnuntai-iltaan mennessä. Voi olla, että tarvitsen vain aikaa laskeutua arjesta ja huomata, mitä kaikkea sisälläni liikkuu, kun kiire hetkeksi hellittää. Kaikista vapaapäivistä ei tarvitse tehdä onnistumisia, eikä jokaisen vapaahetken tarvitse olla täynnä iloa ja kiitollisuutta.
Haluan yrittää muistaa, etten ole epäonnistunut, vaikka heräsin vapaapäivänä kiukkuisena. En ole huono äiti, vaikka lasten käytös välillä ottaa päähän, enkä ole saamaton siksi, ettei kaikki ole valmista. Olen väsynyt ihminen, jolla on paljon mielessään, ja juuri nyt saatan tarvita enemmän lepoa kuin tehokkaita toimintasuunnitelmia. Tänään voin lämmittää saunan, syödä sipsini ja järjestellä kotia sen verran kuin hyvältä tuntuu. Huomenna voi olla helpompi päivä, tai sitten ei. Sekin on sallittua.
Ehkä juuri sitä minun pitää tänä viikonloppuna harjoitella: keskeneräisyyden hyväksymistä ja itselleni lempeämpänä olemista. En tarvitse täydellistä kotia, täydellistä äitiyttä tai täydellisesti onnistunutta vapaapäivää. Tarvitsen vain vähän tilaa hengittää ja luvan olla välillä väsynyt, ärtynyt ja turhautunut ilman, että teen siitä uuden syyn moittia itseäni.
Kaikista vapaapäivistä ei tarvitse tehdä onnistumisia. Joskus riittää, että antaa itselleen luvan olla keskeneräinen ja etenee yhden asian verran kerrallaan.
