Tuntuu aika uskomattomalta, että omat sivuni täyttävät jo vuoden. Vuosi sitten en olisi arvannut, miten tärkeä ja rakas harrastus tästä vielä muodostuisi.
Minua oli pidemmän aikaa ahdistanut sosiaalinen media algoritmeineen. Lopulta viime vuonna tuli mitta täyteen, ja päätin poistua Facebookista, Instagramista ja Threadsista. Päätös tuntui samaan aikaan helpottavalta ja oudolta, sillä niiden poistuttua elämään jäi myös tietynlainen tyhjiö.
Pitkän pähkäilyn jälkeen päätin perustaa itselleni nämä sivut. Ajattelin aluksi, että tästä tulisi ehkä vain pieni kokeilu tai paikka, johon voisin kirjoittaa silloin tällöin jotakin. Yllätys on ollut, että tämä uusi harrastus on ollut aivan älyttömän hauskaa ja jotenkin todella vapauttavaa. Someahdistus on kaikonnut täysin, eikä minun enää tarvitse miettiä näkyvyyksiä, algoritmeja tai sitä, pitäisikö olla jatkuvasti tavoitettavissa.
Tiedän hyvin, että blogini on aikamoinen sillisalaatti, mutta se ei haittaa minua yhtään. Teen tätä vain itselleni. Minulla on ollut jo pitkään ongelmana se, ettei ole ollut mitään kunnollista paikkaa, johon tallentaa lukemiani kirjoja, katsomiani elokuvia ja sarjoja sekä kaikkea muuta kulttuuria, josta innostun. Nyt vihdoinkin on.
Näistä sivuista onkin muodostunut eräänlainen kaiken kattava nettipäiväkirjani. Tänne tallennan arkeani, ajatuksiani ja asioita, joita rakastan. Juuri siitä syystä tämä tuntuu niin omalta.
Reilu kymmenen vuotta sitten en olisi uskonut palaavani takaisin blogimaailmaan ja vieläpä näin tekstipainotteisesti. Valokuvausharrastus on vuosien varrella jäänyt pois, sillä saan nykyään puhelimellani parempia kuvia kuin vanhalla digijärkkärilläni. Jollakin tavalla kirjoittaminen on tullut sen tilalle uutena harrastuksena. Tässä elämäntilanteessa tämä tuntuu mukavalta, helpolta ja ennen kaikkea omalta tavalta tehdä jotain luovaa.
Kiitos teille, jotka olette eksyneet tänne lukemaan vuoden aikana. Ja kiitos myös itselleni siitä, että uskalsin aloittaa.
