Tänään talo hiljeni, kun vein lapset päivähoitoon. Heti kotiin tullessa huomasin harvinaisen rauhan: ei kukaan kysymässä välipalaa, ei riitoja leluista, ei pientä askelta perässäni joka huoneessa. Vain minä ja hiljainen koti.
Arki tuntuu usein pyörivän muiden ympärillä. Niinpä päätin tehdä jotain vähän tavallisesta poikkeavaa; laittaa saunan lämpenemään keskellä kirkasta päivää. Jo pelkkä kiukaan kohina ja lämmön leviäminen teki tunnelman levolliseksi. Kun kiukaan ensimmäiset löylyt nousivat, asettauduin lauteille ja tunsin, miten kiire ja ajatusten sekamelska alkoivat pikkuhiljaa haihtua höyryyn.
Mukana oli myös ääniä, mutta ei arjen melua. Laitoin Yle Areenasta soimaan Kissan kehdon. Kuuntelin tarinoita ja musiikkia samalla kun heitin löylyä. Se loi omanlaisen tilan, jossa aika tuntui venyvän ja pysähtyvän yhtä aikaa kuin olisin sekä yksin että jonkun seurassa.
Päiväsaunassa on jotakin erityistä: tiedän, että ulkona on valoisaa ja oloni on virkeä, ei vielä väsymyksen painama. Tuntui kuin olisin hetkeksi astunut pois aikuisen velvollisuuksien oravanpyörästä ja saanut palan omaa rauhaa.
Kun astuin saunasta ulos, iho höyrysi ja mieli oli kirkas. Olin valmis taas siihen, mitä päivä tuo tullessaan, mutta juuri siinä hetkessä olin vain minä ja sauna.
