On ehkä ironista, että tämän päivän suosituimpiin kuuluvan rikoskomedian ydin ei ole rikos, eikä edes komedia, vaan yksinäisyys. New Yorkin kerrostalon varjoisilta käytäviltä, jotka kantavat ihmisten historian kaikuja yhtä varmasti kuin Broadwayn teattereiden kulissit. Arconia on talo, mutta se on myös arkisto muistojen ja suljettujen ovien labyrintti.
Ensimmäisen kauden alussa kolme päähenkilöä, Charles, Oliver ja Mabel, eivät tunne toisiaan. He istuvat samassa hississä, mutta eivät jaa sanaakaan. He ovat naapureita, mutta eivät yhteydessä. Tämä on maailma täynnä erillisyyttä, jossa kukin on vangittuna omaan yksinäiseen tarinaansa.
Sitten tapahtuu murha.
Murha on egon dramaattisin ele: se vahvistaa uskoa erillisyyteen, kuolemaan ja siihen, että maailma on vaarallinen. Murha ei kuitenkaan ole pääasia, vaan vain tekosyy sille, että ihmiset löytävät toisensa.
Charles, Oliver ja Mabel perustavat true crime -podcastin, mutta se on vain pintataso. Todellisuudessa he tekevät matkaa sisäänpäin: jokainen jakso on rituaali, jonka kautta yksinäisyys muuttuu yhteydeksi. Podcastista tulee eheyttävä väline, jonka kautta pelosta syntyy yhteinen tarkoitus.
Hahmot joutuvat kohtaamaan menneisyytensä: Charlesin epäonnistuneet suhteet, Oliverin uran romahduksen, Mabelin ystävien traagisen kohtalon. Ego sanoo: “Olet syyllinen, olet epäonnistunut, et kuulu tänne.” Mutta heidän välisessään matkassa on toisenlainen liike: vähitellen he antavat toisilleen ja itselleen anteeksi. He huomaavat, että he eivät olekaan yksin.
Only Murders in the Building -sarjasta voi tunnistaa teemat: yhteisön synnyn, ystävyyden outouden ja sen, että todellinen draama tapahtuu hahmojen välillä, ei murhaajan metsästyksessä. Only Murders in the Building ei siis ole vain satiiri true crime -kulttuurista, eikä pelkkä kevyt rikoskomedia. Se on tarina kolmesta yksinäisestä sielusta, jotka löytävät toisensa ja sen kautta itsensä.
Lopulta sarja osoittaa, että vaikka maailma yrittää vakuuttaa meidät erillisyydestä ja kuolemasta, mikään niistä ei ole todellista. Todellista on vain se, kun kolme ihmistä nauraa yhdessä, ja siinä naurussa yksinäisyys katoaa.
