Viime aikoina olen käynyt läpi vaatekaappini sisältöä ja tehnyt ison, mutta samalla hyvin luonnollisen päivityksen. Totesin, että kroppani ei enää muutu radikaalisti kahden raskauden jälkeen, uskalsin rohkeasti päivittää vaatekaappini niin, että se vastaa nykyistä minääni ja elämäntilannettani.
On myönnettävä, että kotona tämä herätti vähän keskustelua. Stadin kundi pudisteli päätään ja sanoi, että vaatteeni ovat hänen makuunsa liian värikkäitä ja erikoisia ja prässihousuista totesi, että miksi minulla on miesten housut. Mutta totuushan on, että ompelijana minulla pitää olla oma tyyli. Miten voisin luoda persoonallisia vaatteita muille, jos en itse eläisi ja hengittäisi sitä samaa rohkeutta pukeutumisessa?
Uudistunut vaatekaappini ei ole mikään perussetti ja hyvä niin. Se koostuu kolmesta elementistä:
- Vintage-aarteista, kuten mummolta saatu perintömekko ja tädin vanhat vekkihameet. Näissä vaatteissa on tarinoita ja sellaista laatua, jota nykyään harvemmin näkee.
- Laadukkaista ajattomista vaatteista, jotka kestävät vuodesta toiseen ja toimivat pohjana monelle asukokonaisuudelle, joita on myös järkevää tarpeen mukaan korjata.
- Oma tekemistä luomuksista, joissa näkyy kädenjälkeni ja luovuuteni. Näitä voi yhdistellä muiden vaatteiden kanssa, jolloin tyyli pysyy yhtenäisenä mutta ei koskaan tylsänä.
Paras puoli tässä kaikessa on se, että vaatteet on helppo yhdistellä toisiinsa. Yksi erikoisempi jakku voi toimia pohjana kymmenelle eri asulle, kun sen pariksi vaihtaa erilaisia housuja, hameita tai kenkiä. Kun vaatekaapin pohja on harkittu, värikkyys ja persoonallisuus eivät tunnu kaaokselta vaan kutsuvalta kokonaisuudelta.
Ehkä Stadin kundi vielä joskus tottuu siihen, että minun tyylini ei ole harmaa eikä hillitty. Ja jos ei totu, niin ei se haittaa. Tärkeintä on, että minä viihdyn vaatteissani ja tunnen ne omikseni. Myönnettäköön kuitenkin tähän, että yleensä puen rennot urheiluvaatteet, mutta sitten kun menen kunnolla ulos tai joihinkin rientoihin, haluan pukeutua tyylilleni uskollisena.
