Vietimme tänäkin vuonna juhannuksen Helsingin rauhallisuudessa. Tajusin, että nyt tuli 19 vuotta täyteen juhannustaikaan. Taiassa, missä olen juhannusaattona, ei sada. Saa nähdä milloin taika rikkoutuu.
Juhannusaatto Mustasaaressa
Kun juhannusaattona Helsingissä oli aurinkoinen sää, päätimme suunnata Mustasaareen retkelle. Mustasaaren omistaa Helsingin seurakunnat. Saari sijaitsee Seurasaaren selällä. Lauttamatka Taivallahdesta kestää vain vartin verran. Mustasaari on kaikille avoin, lapsiystävällinen, esteetön ja päihteetön päiväretkikohde. Varsinkin aattona meitä lapsiperheitä oli paljon nauttimassa juhannuksesta saarella.


Lasten kohokohta Mustasaarella oli päästä polskimaan mereen, vaikka vesi oli vain 12 asteista. Lulla ravasi hampaat kolisten kylmästä edestakaisin vedessä ja hietikolla. Ukkoon ei näyttänyt kylmä vesi vaikuttavan mitenkään. Polskuttelun jälkeen kylläkin nukahti vaunuihin pitkille päiväunille heti. Taisi syödä energiat kehosta, että pysyi lämpöisenä vedessä.

Stadin kundi ja lapset söivät lohikeittoa, jota Mustasaaren kahvila myi koko aattopäivän ajan. Minä kasvissyöjänä aamulla valmistin mukaan pestopastasalaattia ja tomaatti-halloumi-basilikapaistosta ja paikan päällä grillasin grillettejä. Voisi sanoa, että minulla oli juhannusillallinen yhdelle.
Juhannuspäivän chillailua
Onneksi teimme retken juhannusaattona Mustasaareen eikä Juhannuspäivänä, kuten oli alkuperäinen suunnitelma, kun juhannuspäivän keli oli sateinen ja kolea. Päiväni koostuikin vain saunomisesta, ruoanlaittamisesta ja muuten vain löhöilystä kotona.

Juhannuspäivänä valmistin ruoaksi soijarouheesta täytettyjä kesäkurpitsoja. Lopusta täytteestä teen myöhemmin kasvismunakasrullan.

Valmistin mansikka-raparperijuustokakun Viimeistä murua myöten ohjeella. Kävin meidän talon kattoterassilta keräämässä raparperejä ja minulla oli kätevästi vielä pakkasessa juuri sopiva määrä mansikoita herkkuun. Tuli todella mansikkaisen makuinen ja Lulla tykkäsi kovasti, vaikka eihän tuo minun valmistamani kakku ole ulkonäöltään kaunis.

Omanlainen juhannukseni
Tykkään kovasti juhannuksesta Helsingissä. Minua viehättää tuolloin kaupungin hiljaisuus ja leppoisa tunnelma. En kaipaa mitään mökkijuhannusta. Oikeastaan minulla on huonoja muistoja juhannuksista, joihin sisältyy mökki ja isohko kaveriporukka sullotuna juhlimaan keskikesää. Jokunen vuosi sitten en halunnut enää viettää Savossa juhannuksia noiden huonojen muistojen takia. Tilanne muuttui, kun Stadin kundi tuli kuvioihin ja olemme viettäneet juhannusta haluamallamme tavalla.



